--Voi, hyvä isä, sentään!
Söderlingska palasi pihaan, harhaili siellä hetken huoneiden väliä, siirtäen sitä ja korjaten tätä, tietämättä oikein mitä varten. Hauki polskahti kalasumpussa. Helgan ikkuna loisti tyynesti ja totisesti kuin majakkalyhty. Se kutsui ja moitti. Mitä tyttö siellä miettinee? Äitinsä suruttomuutta se kai taaskin surree.
Hän teki kierroksen kalliolla, lähestyi varovasti ja pysähtyi lopulta niin, että voi nähdä ikkunasta aittaan.
Helgan aitta oli vanha kaljaasin kajutta, kerran merestä pelastettu ja siihen nostettu, ja laitettu ensin leikkituvaksi pikkutytölle, joka sitten oli sisustanut ja paperoinut sen itselleen kesähuoneeksi. Ikkunana oli siinä yksi ainoa ruutu, harsolla verhottu. Ikkunan edessä oli pienoispöytä, katettu valkoisella liinalla. Sisällä oli kaikki puhdasta ja sievää niinkuin nukkekaapissa, ympärillä oli aina lakaistua, ja eteläseinämällä oli kukkapenkki. Helga istui pöydän ääressä ja luki jotain, yllään valkoinen yönuttu.... Kynttilän liekki piipotti lepattamatta, liikahtamatta niinkuin kukannuppu astiassaan, yhtä totisena ja pikkuvakavana kuin Helgan kasvot sen takana ... kalpeat ja kuihtuneet, nenäparka suippo ja laiha.... Sillä oli raukalla jo ryppyjä suupielissä, ja ylähuuli lepäsi ohuena hampaiden päällä, niinkuin ruumiilla.
Helgan kesähuone oli hänen äidilleen kuin pyhäkkö mikä. Siihen hän pistihe, milloin jouti, katselemaan Helgan kirjoja ja niitä itselleen luettamaan. Veisattiinkin yhdessä. Olisi se hyvin tarvinnut oman huoneensa talvellakin. Jos pidettäisiin rahat ja paalit--tai vaikkapa vain rahatkin--niin saisi niillä talvikammarin tuvan kylkeen ... saisi raukka oman olinpaikkansa, ei tarvitseisi ukkojen tupakansavussa yskiä....
Miksi ma hänelle kiukuttelin ja pahoitin mielensä....
On siihen niin somasti ripustanut vähät vaatteensa orrelle, huivinsa ja hameensa ja kirjavat nauhansa, joita laittelee huvikseen, mutta ei koskaan pue päälleen ... niinkuin morsian, vaikkei häntä milloinkaan sille retkelle puettane, mutta ties kuinka pian jo toiselle.
Ettei pelottaisi, loittoni hän ensin, ryki siellä ja tuli sitten ja raotti ovea.
--Täälläkö sinä yhä istut etkä pane maata? Eikö sinulla ole kylmä röijysilläsi? Tohtorikin sanoi, että sinulla pitää aina olla lämmin. Panisit toki puita kaminaan. Eivätkö ne ole sinulle edes puita pilkkoneet? Ei ne mitään.
--Kyllä siinä on puita, vaikka en tullut sytyttäneeksi.