--»Sitten Henki vei Jeesuksen ylös erämaahan perkeleen kiusattavaksi. Ja kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, tuli hänen lopulta nälkä. Silloin kiusaaja tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle: 'Jos sinä olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi.' Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Kirjoitettu on: Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.'»
Mutta Söderlingskalla ei ollut oikeata hartautta kuunnella. Eikä hän myöskään saanut silmistään tytön hentoa selkää ja laihoja sormia ja ranteita, eikä korvistaan hänen heikkoa ääntään.... Se viepi sen vielä siihen, jos se sen oikein panee päähänsä. Vuosi vuodelta tuo käy yhä huonommaksi. Ei se kauvan elä.... Se teetättää minulla, mitä tahtoo. Vaikka kaikki lopulta kuitenkin joutuu minun hartioilleni. Millä tässä sitten rohdot maksetaan ja muu hoito kitumisen aikana?... Ei, ei, nythän minä taaskaan en kuuntele oikealla mielellä jumalansanaa.
Hän pakottihe kummallakin korvallaan kuuntelemaan ja kuulikin nyt joka sanan:
»Taas perkele otti hänet mukaansa hyvin korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi hänelle: 'Tämän kaiken minä annan sinulle, jos heittäyt maahan ja kumarrat minua.' Silloin Jeesus sanoi hänelle: 'Mene pois, saatana, sillä kirjoitettu on: Herraa, sinun Jumalaasi, on sinun kumartaminen ja häntä ainoata rukoileminen.' Silloin perkele jätti hänet, ja katso, enkeleitä tuli hänen luoksensa ja he tekivät hänelle palvelusta.--Mutta kun Jeesus kuuli, että Johannes oli pantu vankeuteen....
--Valitsitko sinä tahallasi tuon paikan minua varten?
--Minä jatkoin siitä, mihin lopetin, kun te tulitte.
--Missähän lie jo aika menossa ... eiköhän pitäisi jo pannaksesi maata.
Tyttö siirtyi vastustelematta vuoteeseensa. Äiti peitti hänet siihen, kapaloi lakanaan hänen jalkansa, jotka tuntuivat hienoilta ja haurailta kuin linnun luut, puhalsi sammuksiin kynttilän, sulki oven jälkeensä ja riensi ulos, leuka järähdellen, jota koetti turhaan saada asettumaan.
Mistä se saikaan tuon paikan lukeakseen! Olenko minä sitten heille niinkuin se, joka kiusaa palvelemaan kaiken maailman rikkautta? Olenko minä se, jolle täytyy sanoa: »Mene pois, saatana»? Enkö minä aherra ja puuhaa ja hoida heitä kaikkia, että tuskin pystyssä pysyn?
Kuta enemmän häntä liikutus valtasi, sitä vihaisemmaksi hän siitä tuli.