—Totta puhut ja pajatat, totta laulat laadullista!
Hämmästys oli yhtä suuri kuin ihastus. Kummia oli aina Panun retkiltä kuulunut, mutta ei niin suuria ihmeitä ennen. Se oli tekonen, jolla ei ollut vertoja vanhimpainkaan Panujen urotöissä. Olihan kuultu, että sana vaikutti ihmisiin ja eläimiinkin, että sana siirteli kiviä ja repi puita juuriltaan, eikä kukaan epäillyt sitä, että hyvä tietäjä sai ilmat ja vedet mielensä mukaan läikähtelemään, mutta sitä ei oltu ennen kuultu, että isot kirkot olisivat ilmaan nousseet ja siellä kumolleen keikahtaneet. Jo piti mennä etsimään Väinämöisen laulusta asti, jota kuu ja aurinko tulivat kuulemaan, tähän tapaukseen vertoja saadakseen.
—Ei ole semmoista ennen kuultu eikä nähty, uudisti Ilpo miesten ihmettelyjen vahvistukseksi. Itse näin, kun ensin ilmaantui kuin kohdalleen ja sitten manauksen kuultuaan kumoon keikahti.
—Vaan jos silmäsi valehteli? kysyi Jorma.
—Mitenkä voi kymmenen miehen silmä valehdella? puhalsivat mukana olleet melkein yhteen ääneen.
Panu oli väkijoukon häntä ja hänen tekojaan ihmetellessä istunut pöydän päässä ja alkanut nauttia siihen kannetuita ruokia. Päretuohukset, jotka roihuten paloivat pöydän ympärillä, valaisivat hänen kasvojaan, kun muu osa tuvasta jäi puolipimeäksi. Hänen musta ja sileä, saunan jäljeltä vielä kostea tukkansa, joka hartioille valahti, kiilteli tulen valossa, hänen partansa sojotti totisena valkeata rintaa vastaan, ja silmä katsoi suoraan pöytään, ja hän istui, niinkuin eivät olisi nuo puheet häntä vähääkään liikuttaneet. Tanakkana ja voimakkaana hän istui ja virkkoi viimein katkaisten kaikki kiitospuheet:
—Vetäkää ahkioni pirttiin.
Kun ahkio oli tuotu ja asetettu keskelle lattiaa, käski Panu, yhä pöydän päässä istuen, avata nuorat, joilla päällysnahka oli siihen kiinnitetty.
—Antakaa lipas tänne.
Hienoa tuohitekoa oleva ja messinkiheloilla koristettu lipas otettiin esille pulkan perästä, jonka istuimen aluksen se täsmällensä täytti, ja vietiin Panun eteen pöydälle. Jännittävän hiljaisuuden vallitessa avasi Panu lippaan. Lipas sisälsi rahat, jotka oli nahkoista saatu, kallisarvoisimmat ostokset ja Panun markkinatuomiset. Rahoista sai jokainen heimon mies osansa sen mukaan, miten paljon hänellä oli nahkoja ollut, niistä kuitenkin pois luettuna uhrivuoren haltijalle tuleva uhrilahja, jonka Panu otti huostaansa ja heitti pöydällä olevaan hopeamaljaan. Karin vuoro kun tuli astua esiin osuuttaan vastaanottamaan, ei hän liikahtanut paikoiltaan ovensuupenkin alta, johon oli istuutunut, vaan sen sijaan nousi hänen vierestään Jorma ja sanoi Karin ei tahtovankaan osaansa, vaan jättävän ne taloon Annikin lunnaiksi, jota hän nyt julkisesti pyytää naisekseen.