—Ja minä! vakuutti Ilpo.
—Tehdään niin kuin Panu käskee.
Ja toinen toisensa perästä ilmoittivat miehet suostumuksensa Panun ehdotukseen, että uhreja enennetään ja koetetaan miehissä saapua ensikeväiseen uhrijuhlaan, josta on tuleva entistään ehompi. Jorma yksin ei mitään luvannut, nousi ylös, otti sauvansa ja pisti kanteleensa, joka oli ketun nahkaan kääritty, kainaloonsa ja virkkoi mennessään:
—Kun lienette Väinöä viisaammat, ette minunkaan, pahaisen palvelijansa, neuvoja kuunnelle. Sanon vain niinkuin sanoi kerran Väinö lähtiessään:
Annapas ajan kulua, taas minua tarvitahan, uuen sammon saattajaksi, uuen päivän päästäjäksi, kun ei kuuta, aurinkoa, eikä ilmaista iloa.
—Ei siedä Väinöään soimattavan, naurahtelivat miehet hyväntahtoisesti
Jorman jälkeen.
—Ainahan se sen Väinönsä kanssa.
—Mitäs hampaattoman houreista, virkkoi Panu.
XVI.
Kun suuret syysmetsästykset olivat lopussa ja nahkat kaupattu Kontojärven markkinoilla, olivat salon kansan talvitoimet jonkin aikaa tauoksissa. Ei ollut vielä varsinaisen talvimetsästyksen aika, suurten otusten ajon aika käsissä. Lumi oli liiaksi pehmeää ja hiihtokeli huonoa karhun ja hirven ajamiseen. Karhun kaadantaan ei sitäpaitsi ryhdytty, ennenkuin kuninkaan vouti oli käynyt itselleen pyhittämänsä karhut ampumassa.