Kovin kävi Jorman mieli pahaksi tätä pojan onnettomuutta.
Tuolta hän tulikin järven poikki, oli nolostuneen ja uupuneen näköinen.
—Haltijan eläin, jota ajoin, sanoi Kari. Vuoreen juoksi, ja sinne jätin.
—Kenen luulet työksi tätä?
—Pahansuovan työtä.
—Olisiko Panun?
Karikin uskoi, että se oli Panun työtä.
Vaikkeivät kumpainenkaan pitäneet Panun tietoja suuressa arvossa, uskoivat he kumminkin, että Panu kykeni tämmöisen pahan saamaan aikaan. Haltijain karjan hätyyttäminen oli pahinta, mitä metsämiehelle saattoi tapahtua. Se pilasi metsäonnen ja sai muutakin pahaa aikaan. Ei se aina heti näyttäytynyt, saattoi välistä vuosiakin kulua ennenkuin kosti. Mutta pahan edellä se varmaan tapahtui. Se olisi kuitenkin Jorman mielestä pitänyt olla lieventämässä Karin rikosta metsän haltijan silmissä, ettei hän ollut tiennyt pyhitettyä otusta ajavansa ja että hän oli jättänyt varman saaliinsa haltijalle, kun sen kerran oli nähnyt pyhälle vuorelle juoksevan. Vaikkei sitä nyt sentään tiennyt, mille tuulelle Tapio sattui…
Mutta siitä olivat nyt kumpainenkin selvillä, että uhri on tarpeen. Se oli tarpeen aina, kun riista vuoreen meni, saati sitten, kun sitä oli haavoitettu.
Oli jo iltapäivä ja aurinko laskemaisillaan. Päivä oli ollut kirkas ja kylmä. Korkea uhrivaara kohosi siinä jylhänä ja synkkänä ikäänkuin kulmiaan rypistäen, lehdot valkoiseen huuruun kiedottuina, mutta havumetsä mustan viheriänä seisten. Korkein huippu oli kallioinen ja paljas, ja sen keskeltä kohosi yksinäisenä tupsuna tuuhea koivu, haltijan pyhä puu, rusottaen mailleen menevän auringon valossa. Ei hiiskaustakaan kuulunut, ei muuta kuin vaaran toisella puolella olevan kosken kohina, joka tuntui tulevan kuin vuoren sisästä, olevan niinkuin sen sisässä olevain haltijain hiljaista pidätettyä murinaa. Kunnioituksen ja hiljaisen pelon tunne povessaan lähestyivät miehet pyhää tienoota, jossa sanottiin metsän haltijain asuvan ja jossa Tapiokin maita matkatessaan vieraili. Maan alla louhujen sisässä luultiin hänen asuntonsa olevan, kolme linnaa, yksi puinen, toinen luinen, kolmansi kivinen linna, niinkuin runossa laulettiin.