—Mitä nämä ovat? kysyi hän nostaen kauhtanan lievettä. Mutta samassa hän hiljaa huudahtaen pudotti sen takaisin ja peräytyi äkisti. Liepeen alla oli hän nähnyt tuohisen ja tuohisessa ihmisen pääkallon, jonka irvistelevien ikenien välistä näkyi elävän käärmeen kiemuroita.
Panu naurahti poikansa säikähdystä, kaivoi kontistaan pullosen, nosti kauhtanan lievettä ja kaatoi maitoa tuohiseen. Silloin alkoi kiemura kallon sisässä liikkua, ja pistäen päänsä vasemmasta silmän reiästä lakki käärme maitoa astiasta suuhunsa.
—Ei tämä mitään tee, tämä on lumottu. Ei ole oikea käärme, vaan käärmeeksi muuttunut ihmisen henki.
—Kenen ihmisen? kysyi Jouko, huulet ja ääni vielä vavisten.
—Pitänet nyt takanasi, ilmoitan sinulle tiedoistani salaisimman. Reidan ovat vaatteet, sen on pääkallo, ja sen henki on käärmeeksi muuttunut. Kun kuolemata teki ja henkensä lähtöään, manasin minä:— Henkesi mua palvelkoon!—Sen kuuli vielä ja kirosi:—Käärmeeksi henkeni maan alle matelemaan ja kantapäähäsi puremaan! Ja sinne meni, henkensä heitti ja kaikki haltijansa mukanaan vei. Kaiken ikäni olisi minua vainonnut, ellen ottanut vaatteitaan, joita tietäjänä toimissaan piti, ja kaivanut kalloaan haudasta ja niitä tänne talteeni tuonut. Mutta käärmeen kera henkensä kuljeksi.
—Miten sait sen?
—Ikävystynytkö lie henki erillään ruumiista harhailemaan, kun käärmeen nahkaan kätkihe, taikojakin lienee totellut, päivänä muutamana tämän huoneen kynnyksellä loikoi ja sähisten päätään kohotti. Maidon kotoa juoksin, houkuttelin, kesyttelin, sain kalloon solahtamaan, ja siinä on siitä päivin lämpimissä valkeissa villoissa asuntoaan pitänyt entisessä sijassaan, ja hallussani on minulla Reidan haltijat ja turva kaikkia Lapin taikoja vastaan, ellen käärmettä tapa ja ellei kukaan muukaan talossani sitä tee. Kolmella suurella uhrilla sen lupasin ja jos lupaus rikottanee, katoaa käärme ja Lapin nuolena näkymättömän kaaren päällä minua ja sukuani väijyy. Muista tarkkaan, ettet käärmettä koskaan tapa, missä hän sinua vastaan tulleekaan.
—En tapa.
—Ettet erehdyksestäkään sitä tekisi ja aina muistaisit, annan Reidan käärmeen tästä päivästä hoitoosi. Maitoa hänelle tänne kanna.
Ei uskaltanut Jouko pyytää tästä toimesta päästäkseen, vaikka häntä kammotti lähestyä sen henkeä, jonka hänen isänsä oli surmannut, niinkuin puhuttiin. Olisi tehnyt mieli sitä kysyä, vaan ei tohtinut. Ja outoja ja tukalia olivat hänestä kaikki nämä mutkat ja menot. Siitä pitäen, kun hänen isänsä häntä taikoihin neuvoi ja tietojensa salapoluilla kuljetti, seurasi hän häntä kammo käärönä rinnan alla ja mielessä alituinen ahdistus. Tietäjää tahtoi hänestä isä, mutta ei tuntenut Jouko kykyä siksi tullakseen eikä voimaa henkiä hallitakseen. Isä oli sanonut: jos taian opit ja unhotat, itseäsi vastaan se kääntyy. Päiväkaudet kulki hän alituisessa pelossa, että jotakin tärkeää unohtaisi, ja unensa yöllä oli täynnä sekavia taikoja ja haltijain lähettämiä outoja näkyjä. Eikä ollut ketään, jolle huolensa haastaisi, sillä kielto oli ankara isältä kenellekään niistä mitään puhumasta. Pyysi hän nyt ulos päästäkseen, kun näki Panun uusien taikain tekoon valmistauvan.