—Mene! sanoi pastori. Minä täällä sill'aikaa levähdän.
—Paistan sinulle nauriit ensin!
Mutta kun Reita kohenteli puita saunan uunissa ja puhalsi pois arinalta tuhkan, nauriita siihen kivelle asettaakseen, huudahti hän taas:
—Ja tämähän on meidän sauna! Täss' on vinoristi … katsokaa … tähän se on kiveen hakattu. Saunan sanoi polttamatta jääneen … isän pyhä sauna, tässä taikojaan teki ja sairaita paranti … muualla eivät paranneet, sanoi äiti…
—Olisiko tämä siis vanha kotisi, ja sen rauniotko tuolla aholla?
—On tämä, niin on. Sitä jo äsken silmäni aavisteli…
—Ihmeellistä, että sen näin löysit… Reita, se oli Herra, joka meidät tänne toi, tästä hänen sanaansa julistaaksemme ja valtakuntaansa levittääksemme. Tämän huoneen ovea ei kukaan voi meiltä sulkea!
Reita kantoi puita tulen vireillä pitämiseksi ja lähti. Pastori jäi saunaan pehmoiselle vuoteelle ja nukkui pian sikeään uneen kiukaan tulen häntä lempeästi selkään lämmittäessä.
Otettuaan suksensa saunan seinämältä ja piilotettuaan pastorin sukset lumeen vähän matkaa saunasta, josta hän ovea raottaen kävi ilmoittamassa, lähti Reita noudattamaan sitä jälkeä, jonka outo ruuantuoja oli tehnyt jäälle laskeutuessaan. Kun täysikuun valo kajasti pilvien läpi, oli Reidan helppo jälkiä seurata. Se vei ensin rantaa myöten IIpolan alle, nousi pihaan, tuli takaisin ja yhtyi toisiin latuihin, joita nyt oli useampia Panulaan päin, vaikka aamulla ei ollut yhtään. Ollessaan lahden keskellä luuli Reita huomaavansa hiihtäjän edellään. Hiihtäjä pysähtyi ja lähti sitten taas liikkeelle, mutta hiljennettyä vauhtia, niin että Reita oli Panulan nuottakodan luona hänet saavuttamaisillaan, kun näki sen suojasta tulevan esiin olennon, joka näytti naiselta. Hän pysähtyi ja kuuli naisen kysyvän:
—Joko veit?—Mitä hiihtäjä vastasi, sitä ei Reita kuullut, mutta silloin virkkoi taas nainen:—Voi hyvänen aika, Jouko!—Mutta samassa keksi hän Reidan ja kysyi:—Kuka se tuolta tulee?