—Laula, Karikin, hyvästisi, laulu mieltäsi lohduttaa, sävel sydämesi sulattaa.
Kari tarttui kanteleeseen, odottaen häntä muut katselivat. Vanhan lempilaulunsa lauloi Kari:
—Yks oli ystävä minulla tämän ilman kannen alla, yksi armas ainokainen koko kolmessa kylässä— Kun sa istuit, maa iloitsi, kun kävit, käki kukahti, kussa seisoit, seinät paistoi, kussa tanssit, tanhut keikkui—. Tuost' olet tullut, tuost' mennyt, tuossa istunut aholla.—
Mutta yht'äkkiä parkaisi kieli pahasti niinkuin olisi katkennut, ilkeästi ulvahti kannel, luotaan Kari sen heitti ja hyppäsi pystyyn.
—Käykää purteen, pois lähdemme!
Hän souti heidät maihin, heitti hyvästit äidilleen ja käski mennä kotiin.
—Minnekä aiot?
Heitti hyvästi Panun emännälle, ja kun Jormaa halasi, virkkoi:
—Hoida äitiäni, jos en palaisi.
—Tokihan palannet?