—Ja Jorma kannelta soittaa!
Jorma ei ollut tähän saakka mitään virkkanut.
—En minä haltijain uhripyhiä häpäise arkitöihin menemällä.
—Vanha on Jorma ja viisas, mutta viisaampi on vielä haltija ja paremmin etunsa ymmärtää. Yhtä uhria on kaskenkaadanta, kun se haltijan hyväksi koituu. Karjalan kansalle kun siitä kerran valta kasvaa, kasvaa haltijainkin valta. Miksi ristinkansa niin hyvin elää, miksi heidän Kiesuksena voima kasvaa? Anna meidän saada sama valta, niin ei ole tarvis haltijamme väistyä. Kontokoskella on kirkko Kiesuksella, missä meillä ennen oli uhripyhättö. Kaskensa siihen kaasivat ja siihen jäivät. Olisi meillä ollut siinä heitä ennen kaski, ei olisi väistytty, eikä haltijamme ollut pakko perästä tulla.
—Sanoin mieleni, kun kysyitte … pidän oman pääni, pitäkööt muut omansa, virkkoi Jorma.
—Koetammehan, koetamme!
—Hyvä siitä sukeuu!
—Lähdemme heti kaskea kaatamaan! huusivat herkkämieliset miehet yhdestä suusta.
—Teemme talkoot, ettei moisia ole ennen kuultu!
—Tullette, jotka tahtonette osalle päästä. Niinkuin metsän viljan jaamme jousia myöten, niin jaamme maan viljan kirveitä myöten.