—Kyllä Panu paikat tietää ja osaa arvan ajatukset!
—Osanneehan Panu, osannee, mutta syttyy tuleen salo, ryöstäikse kulo käsistäsi, etkä tiedä, minne karkaa.
—Saataneenhan tuli sammumaan, ja onhan saloja palamaankin, paremmin heinää kasvaa ja helpompi on metsänkävijän kulkea.
—Heitämme sen asian Panun haltuun, lie hänellä taikoja tulellekin.
—Mitä miehet arvelevat? kysyy vielä kerran Panu.
—Ei ole tyhmä tuumasi, voipi kasvaa vilja runsas, mutta miten kaukaisten paikkain miehet tänne tullemme kaatamaan ja polttamaan?
—Niinkuin metsällekin tulette ja niinkuin me taas vuorostamme hiihdämme riistan ajoon teidän saloillenne. Nyt kasken kaadamme, ensi kevännä sen miehissä poltamme, kun taas uhreillenne tulette. Jos Pellervo nyt meille onnea antaa, käymme toiste teidän korpianne kaatamaan. Vuoroin Karjalan kankaat viljelemme emmekä päästä vierasta maillemme, emme halmeillemme. Hyödymme, rikastumme, ei köyhyys paina, ei puutetta tule, vaikka Lappi metsän karjan veisi ja vaikka räähkän sana reitalaisen joskus toteen kävisikin.
—Hyvä on tuumasi, Panu! Minä tulen, vaikkeivät muut tulisi!
—Tulen minäkin!
—Koetamme, sitten näemme!—Emmehän tässä mitään menetä. Huomenna olisi karkelopäivä nuorten ja meidän vanhain maljojen edessä istuminen. Siirtäkäämme ilot ja karkelot ja juomingit tuonne vastaisen vaaran rinteelle. Kirves kädessä siellä karkelemme, nuorukaiset ja neidot kassaroita heiluttavat.