—Aika on käydä haltijoille loppukiitosta tekemään, viimeistä savua suitsuttamaan ja viimeistä uhritulta virittämään. Aika on sen tehtyä käydä nuorison kisakentälle karkelemaan ja vanhain ilovirsillä virkisteleimään, sillä siitä käy haltijain mieli hyväksi ja herttaisin silmin he ihmisten ilonpitoa pyhällä vuorella katselevat, kuuntelevat. Mutta ennenkuin huvihuilut puhaltamaan panemme, pitäkäämme totinen tuuma, pankaamme miesten neuvo käymään miesten asiasta.
—Mikä on mielesi, Panu? Puhu, sinua kuuntelemme.
—Tämä on tuumani, joka on kauan mielessäni kytenyt, sen nyt tuleen puhallan, kohentanette, kun tahtonette—kun ette, siihen sammuttanette!—Hyvä oli riistavuosi tämä, hyvä kaupan vuosi, kaiken vuosi. Hyvä on Tapio lapsilleen, joita suosii ja joille mielensä leppeänä asustaa. Mutta oikullinen on hän isäntä, ei tiedä taata hänen tuuliansa, milloin myötä puhaltavat, milloin vastaan. Yhtenä vuonna ylenmäärin antaa, toisena kaiken viljan kadottaa. Hyvä on Tapio, mutta vielä parempi sitäkin Pellervo. Kun kourallisen siementä maahan kylvät, antaa välistä vuoden viljan. Katsokaa, miten kontolaiset elävät ja hyötyvät. Kaskia kaatavat, polttavat ja kylvävät, viljan Viipuriin soutavat, hyvät hinnat kotiin tuovat, äveriäinä elävät! Miksemme mekin, Karjalan miehet, viljaa Viipuriin vietäväksi kylväisi! Hyötyvät ovat hongikot ja hikevät lehtomme vesien varsilla, niitä jo Kontojärven kansakin himoiten katselee. Mutta ei ole apua joka miehen pienestä puurojauhokaskesta, tuskin omaksi leiväksi riittää. Suuri hakatkaamme kaski, koko heimon yhteinen kaski miehissä kaatakaamme; yhdessä sen poltamme, vierrämme ja kylvämme, ja yhteen aittaan viljan korjaamme ja sen miehiä myöten jaamme. Se on tuumani!
Kun ei kukaan mitään virkkanut, jatkoi Panu:
—Käykäämme kirveinemme jo huomenna metsään! Ennen juhlapäivät haarikoita kallistellen vietimme, nyt kirveitä keikutellen viettäkäämme, suuri aukeama korpeen hakatkaamme! Sanokaa mielenne, miehet!
Kuului ääni miesjoukosta:
—Mitä Tapio sanonee, jos hänen tanhuansa poltamme?
—On Tapiolla tanhuvia! vastasi Panu, kädellään metsiä ja maita osoittaen.
—Mutta jos sattunee hänen asumuksensa siihen, mistä metsän kaadamme? virkkaa toinen.
—Paikan olen katsonut ja siitä arvan mieltä kysynyt, eikä ole siinä Tapiolla taloaan. Tuolla vastapäätä Lehtoniemen rinteellä, esi-isäin vanhalla kaskipaikalla, siellä on kasken paikka parasta lajia.