—Pois täältä! kuiskaa Panun emäntä. Ilpotar tulee! Mitä sinä täällä?
—Tulin kadotettuja sieluja pelastamaan, sanoo Reita rauhallisesti.
—Jos tapaavat sinut, henkesi ottavat… Mene, hyvä Reita, täältä!
Naiset kurkottelevat uteliaina kaulojaan, mutta silloin tulee Ilpotar ilmoittamaan, että Panu miesten keskessä kivellä seisoo ja tähdellisiä heille puhuu.
Uteliaina kiiruhtavat kaikki naiset Panua kuulemaan, sillä aina on Panulla uhrijuhlassa uusia tuumia tiedoksi annettavana, joista miesten mieltä kysyy ja heidän kanssaan keskustelee.
Emäntäkin on menevinään, mutta kääntyy puolitiestä pois ja lähtee
Reidan jälkeen, jonka oli nähnyt menevän alas vuoren rinnettä metsään.
XXXIII.
Panu seisoo kiven päällä, miehet ovat kokoontuneet hänen ympärilleen, ja hän puhuu heille näin asiasta, jota on kauan mielessään hautonut, mutta jonka ilmaisemiseksi hän vasta nyt katsoo sopivan tilaisuuden tulleen:
—Karjalan miehet, miehet Panujen heimon ja heimojen kaikkien muidenkin! Uhrattu on jumalille ja puolellemme on haltijoita lepytelty. Ei ole miesmuistiin tällä vuorella näin suuria lahjoja tehty eikä näin runsaita antimia annettu. Hyvitetty on haltijain mieli, mielellä hyvällä on uhrit otettu vastaan, ihanan ilman on Ukko antanut ja savun kohtisuorana taivaalle kohottanut. Siitä olkoon mielemme iloinen!
—Iloinen on siitä mielemme, Panu, että hyvin osasit uhrit otollisiksi laatia! säestää Ilpo.