—Sinulle minä luen, sinun lehmäsi eivät ole menneet.
—Mitä varten sinä olet tänne tullut?
—Tulin tätä kirjaa lukemaan.
—Mikset tule taloon?
—En uskalla tulla. Isäsi vaanii minua ja tappaisi, jos tavoittaisi.
Minä luen sinulle nyt syntiinlankeemuksesta.
Ja vastausta odottamatta alkoi Reita lukea Joukolle lukua syntiinlankeemuksesta. Jouko katseli häntä hänen lukiessaan ja kuunteli vain toisella korvalla, ajatusten kulkiessa toisia teitä. Tuo se on nyt sen Reidan poika, ajatteli hän … sen poika, jonka isän henki on haltijana taikamajan käärmeessä, tuon isän pääkallossa, jonne minä sitä juotan … tänä iltanakin menen vastalypsettyä maitoa viemään. Se ei sitä tiedä … vai tietäisikö…
Yht'äkkiä säpsähti Jouko. Sehän sanelee käärmeestä, jostakin käärmeestä, joka osasi puhua.
Nyt kuuli hän kaikki, ja joka sana painui hänen mieleensä: »Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle: ettäs tämän teit, kirottu ole sinä kaikesta karjasta ja kaikista eläimistä maalla: sinun pitää käymän vatsallas ja syömän maata kaiken elinaikasi. Ja minä panen vainon sinun ja vaimon siemenen välille; sen pitää rikki polkeman sinun pääsi, ja sinä olet pistävä häntä kantapäähän».
—Minkä tähden sen piti rikki polkeman käärmeen pää? kysyi Jouko.
—Sentähden, että käärmeen kautta on kaikki paha maailmaan tullut. Kun käärmeen pään on rikki polkenut, niin on kaikki kirous maailmasta kadonnut.