Kuunneltuaan tätä puhetta, kasvoissa ilme niinkuin eivät olisi sanaakaan siitä käsittäneet, vaikenivat miehet toisiaan ikäänkuin ujostellen silmäillen. Sitten luuli Aslo hänet oikein käsittäneensä ja virkkoi:
—Ilakoit kanssamme, leikkiä lasket.
—Tosia totisia puhun.
—Sano suotta puhuneesi ja tule kerallamme, niin valjastamme porot ja lähdemme yötä myöten pyyhkimään.
—Niin on, kuin sanoin … lähtenette ensin papin luo, niin sitten tulen.
Syntyi pitkä äänettömyys. Sitten virkkoi Aslo surunvoittoisella äänellä:
—Ei ole sinusta mieheksemme. Etpä ollutkaan isäsi poika. Isäsi oli toista miestä.
—Se oli jalo mies! lisäsi eräs toinen miehistä.
—Ja isoisäsi sitäkin jalompi! virkkoi kolmas.—Sotia käydä osasi, vihollisen sanoin sokaisi, kuohuviin koskiin juoksutti, korkeiden vaarain harjuilta pohjattomiin kuiluihin syöksi.
—Mutta on sitä minussakin vielä miestä! huudahti Reita.