—Odotetaan, kunhan itse kutsuu.
Kaarina ilmaantui ovelle ja kysyi, olivatko he niitä papin puheille pyrkiviä. Pojat sanoivat olevansa kastettavia. Silloin Kaarina heitä tutkimaan, mikä heille millekin nimeksi. Yksi sanoo käsketyn kastaa Tuomaaksi, toinen Juhanaksi, kolmas Taavetiksi.
—Entäs tuo poika, joka tuolla nurkkajuuressa seisoo? Mikäs sinulle nimeksi? huusi Kaarina Joukolle.
Jouko pyörähti nurkan taa ja katosi näkyvistä. Samassa tuli pastori kutsumaan poikia sisään ja vei heidät vanhaan pirttiin. Kun ei ketään näkynyt pihalla, hiipi Jouko sinne takaisin ja asettui tuvan pienen ikkunan taa, siitä katsomaan ja kuuntelemaan. Painaen otsansa ikkunan ruutuun kiinni näki hän poikain seisovan kehässä pöydän edessä ja papin istuvan penkin päässä heidän keskessään. Kaikkia papin sanoja hän ei erottanut, kuuli tämän vain puhuvan armosta ja laupeudesta ja kiiltävistä vaatteista. Äänen hän kuuli lempeäksi ja sydämelliseksi. Sitten se antoi heille kullekin käteen neliskulmaisen kalun, joka oli kuin lauta. Yhä uteliaampana painoi Jouko korvaansa ikkunaan ja kuuli nyt selvemmin papin sanat.
—Nämä ottakaa ja näistä oppikaa. Te olette tähän saakka pimeydessä vaeltaneet, mutta tänä päivänä on taivaallinen isä teidät lapsiksensa tekevä ja teille taivaan oven avaava ja iankaikkisen elämän antava. Kun olette kirkossa pyhän kasteen saaneet, olette te mahdolliset sinne sisälle tulemaan ja Jumalan lapsiksi kutsuttaa, eikä perkele eivätkä pahat henget teille mitään mahda, jos uskonne lujana pysyy. Sen uskon mahdollisuus teille nyt tänäpänä annetaan.—Odottakaa täällä ja seuratkaa minua, kun näette minun kirkkoon menevän.
Sanat kumisivat ikkunan läpi oudosti Joukon kuuntelevaan korvaan. Se oli hänelle käsittämätöntä puhetta. Oliko se loihtua, jonka sanat hän kuuli, mutta jonka merkitystä hän ei ymmärtänyt? Mitä oli »usko», josta pojat olivat puhuneet ja josta pappikin puhui? Oliko se joku syntysana? Hän painoi sen mieleensä. Ja mitä »taivas» ja nuo neliskulmaiset kalut, jotka pappi pojille antoi?—Isä oli kieltänyt häntä kirkkoon menemästä.
—Mutta minä menen! päätti hänessä outo voima, ja hän lähti kirkolle päin, kun näki papin menevän omaan tupaansa.
Jo varhain aamulla ennen auringon nousua seisoskeli markkinaväkeä kirkon oven edustalla. Niinkuin edellisenäkin päivänä alettiin markkinat tänäänkin jumalanpalveluksella, eikä ollut tapana mitään kauppoja tehdä, ennenkuin toimitus kirkossa oli päättynyt. Messun tiettiin tänään tulevan tavallista juhlallisemman. Se oli oleva täydellinen jumalanpalvelus saarnoineen. Sitäpaitsi tulisi kymmenen omine voimineen kirkolle hiihtäneen lapsen kaste toimitettavaksi. Varmaankin tulisi pappi saarnassaan myöskin puhumaan siitä, mitä yöllä tiedettiin tapahtuneen.
Tieto Korpivaaran tietäjän ihmeteosta oli jo alkanut levitä. Olihan useinkin kuultu tietäjän pikku tauteja parannelleen, mutta sellaisista kuin rampain nostamisesta jaloilleen kerrottiin vain muinaisina taruina. Olivat myöskin jotkut kuulleet kuiskailtavan pastorin saapumisesta taikasaunalle ja hänen yöllisestä käynnistään voudin luona, jossa olivat riitautuneet. Toiset sanoivat Panun jo olevan nuoriin lyödyn ja lähetetyn Turkuun mestattavaksi. Mutta toiset olivat nähneet hänet aivan ikään voudin pihalla eikä olevan niinä miehinäänkään.
Tuosta kaikesta keskustelivat kirkon ympärillä seisojat, joista suurin osa oli kokoontunut oven eteen sen avautumista odottamaan. Jouko seisoi erään toisen panulaisen kanssa miesten puhetta kuunnellen.