—Oo, te taikurit ja velhot ja noidat, joiden kautta kaikki tämä pahennus ylläpidetään, jotka petätte ja hengellisesti murhaatte ja tapatte, kuinka luulette te kadotuksen välttävänne, jotka niin monet sinne saattaneet olette ja lähimmäisetkin sukulaisenne, lapsenne ja heimolaisenne sinne viette ja saatatte! Jos ei ikänänsä helvettiä siinä katsannossa, kuin Jumalan sana ilmoittaa, nimittäin perkeleille ja hänen enkeleillensä valmistettu olisi, niin pitäisi sen vanhurskaan Jumalan sen teidän tähtenne valmistaman, sillä te olette riettaammat ja pahemmat häntä. Mutta teidän hetkenne on lyönyt, koston ja rangaistuksen päivä on tullut. Minä voisin teidät lain vasaralla murskata, voisin teidät kahleisiin panettaa ja maalliseen ansaittuun rangaistukseen saattaa sekä ynnä auttajainne ja suosijainne kanssa, jotka ovat esivallalta käskyn saaneet kirkon puolesta sotia, mutta jotka näitä käskyjä ylenkatsovat.
—Ketä pastori tarkoittaa? örähti vouti ja kohentautui suoremmaksi selkäänsä oikaisten.
Joko ei pastori kuullut tai ei siitä välittänyt. Hän jatkoi kiihtyvällä voimalla:
—Mutta Herra ei maallisen esivallan apua tarvitse, silloin kun hän tahtonsa täytäntöön panee. Hänen kätensä on voimallinen ja väkevä, ja sillä on hän teidät murskaava, kuni maan matoset, kun hänen aikansa on tullut, joka ei ole kauan viipyvä. Ole siis varuillasi, sinäkin häpeämätön noita, joka, vaikka saatanan hengen töillä olet Herraa kiusannut, uskallat hänen omaan huoneeseensa astua! Astu ulos täältä äläkä palaja tänne, ennenkuin katuvaisena syntisenä sen teet!
Kaikki väki kohahti seisoalleen ja tunki voudin penkkiä kohti, jonka päässä Panukin istui. Vouti oli noussut hänkin ylös.
—Pysykää paikoillanne siellä ja antakaa tietä hänelle! komensi pastori kuivalla, käskevällä äänellä, joka vaikutti kuin tikarin kylmä pisto nuijan iskujen perästä.
Kun oli vähän asetuttu, huusi pastori taas uudelleen jylisevällä äänellä:
—Astu ulos, saatana, sanon minä! Mitä viivyttelet?
—Jos Panu menee, sitten menen minäkin! huusi vouti.
—Mene! Ja mitäs tulitkaan?