—El ole ennen tehtyjä. Mutta vereksistä vara parempi.
—Kuulletko myrskyssä, mitä haltija sanoo?
—Painan korvani kiven kylkeen. Nyt nukutaan. Johan myrskykin heikkenee. Tuiman laukan varsa tekee, pian väsähtyy.
Miehet painuivat pitkäkseen havuvuoteelleen. Kun Ilpo jonkin aikaa nukuttuaan heräsi, oli Panu poissa.
Myrsky oli laannut, ja taivas oli poudassa. Heleän punainen aamurusko. kuumotti jo taivaan rannalta ja punaili heikolla punallaan näreitä vaaran laella, joihin myrsky oli iskenyt lunta niin, että ne olivat kuin lumipatsaita.
Ilpo seurasi Panun jälkiä, jotka lähtivät kiven ympäri kiertämään. Ne kulkivat sen ympäri kolmeen kertaan yhä ahtaammassa piirissä, ja viimein veivät ne ylös kivelle. Hän kiipesi jäljestä ja näki Panun kiven korkeimmalla laella loitsijan liikkeitä tekemässä. Hän kumartelihe, heittäytyi taapäin, nakkasihe suulleen ja mutisi epäselviä sanoja; yht'äkkiä tempasi hän pienen matkarummun poveltaan, pärisytti sitä ensin hiljemmin, sitten kovemmin ja kovemmin samalla pyörien yhä kiihtyvällä vauhdilla, kunnes seisahtui silmänräpäyksessä yhteen kohti, ojensi molemmat kätensä, toisessa rumpu, toisessa sen kalikka, etelään päin, jossa kohoavista kosken usvista päättäen kirkonkylä sijaitsi, ja melkein kiljumalla loihti:
—Ole Kiesunen kirottu, manattu Marian poika, ällös ylös uskaltako, tästä kautta poikki tulko, ei ylitse, ei alitse, eikä ympäri ikänä! Tähän suistukoon sukusi, kaatukohon kaikki kansa— Tuonne ma sisun manoan kirkkoinesi, kelloinesi pimeähän Pohjolahan, Lapin laajoille perille, paikoille pohjattomille, maille ristimättömille. Kiveks kirkko muuttukohon paaeks huone haihtukohon. kirkon risti kuusen latvaks, kello kaheks haljetkohon, palaset papille päähän——
Tuskin oli Panu loitsunsa lopettanut, kun auringon juuri laitaansa nostaessa ilmaantui ihmeellinen näky taivaalle. Vähän yläpuolella metsäistä taivaan rantaa sillä kohdalla, missä usva Kirkkokoskesta kohosi, alkoivat yht'äkkiä kirkko, tapuli ja kirkonkylän talot ilmaan kangastua.
Panu näki sen, hän jähmettyi yhteen kohtaan seisomaan ja tuijotti kauhistuksissaan uhkaavaa ennettä.
Mutta silloin tapahtui toinen ihme. Kirkko katosi, ilmaantuakseen samassa ylösalaisin, katto ja torni maata vasten.