—Annahan nyt olla, sanoi emäntä. Saan minä nämä yksinkin höyhennetyksi. Käyhän nyt siistiymään… Karikin on täällä … nämä on sen tuomia lintuja … etkö nähnyt häntä tuvassa?
—Istuvanhan tuo siellä näkyi.
—Älä huoli siitä, mitä mieron hampaat hakkaa, tiedäthän Ilpottaren. Se tahtoo Karia tyttärelleen, muttei Kari Ilpon naiseen suostu, vaikka kaikki kullat saisi. Puhui kanssani äsken ja toi lunnaitasi taas kolme komeata ilvestä ja sinulle äitinsä laittamat uudet vaatteet, ne ovat nyytissä ullakolla, käy siellä pukemassa yllesi ja mene sitten karkelemaan.
Annikin totiset kasvot välähtivät ilosta, mutta sitten taas synkistyivät, ja hän painautui takaisin istumaan.
—Alkavat taas toiset tytöt herjata, sanoi hän itku kurkussa.
—Eivät nyt uskalla Karilta, ja niskan nakkeluista älä välitä. Silmäisi sirkeyttä ja poskiesi puhtoisuutta kadehtivat, mutta se on sinulle vain maineeksi. Saatan sanoa, mitä Kari minulle äsken uskoi. Sanoi aikovansa Panun tultua sinua uudelleen pyytää. Jos Panu suostuu, ei tiedä, ehkä täällä karkeloissa vielä morsiamena keikut.
—Ei suostu Panu, kun ei ole lunnaat vielä täydet.
—Sanoi olevan itsellään takausmiehet, että vuoden kuluessa maksaa sen, mikä puuttuu. Menehän nyt vain ilotupaan, ei ole sitten aikaa, kun markkinamiehet tulevat.
Annikki nousi, puhdisti kätensä, pesi kasvonsa ja meni pihan poikki aittaan.
Emäntä jäi loppulintuja höyhentelemään ja alkoi sitten kärvennellä niitä tulen lieskassa. Annikin naittaminen oli hänen lempiaatteitaan. Itse oli hän tytön metsästä löytänyt, kuullut korvesta ruikutuksen, mennyt luo ja kotiin kantanut. Panu olisi tahtonut salaa tuhota, mutta vaimo ei antanut. Siitä pitäen, kun tyttö taloon tuotiin, oli hän kohdellut häntä niinkuin omaa lastaan, sikäli kuin voi, mutta vähän oli hänellä valtaa talossa ja sanomista sen asioissa. Miksi oli hän lähtenyt tänne tulemaan kaukaisesta kodista, jossa oli kukkana kulkenut? Toiselle olisi hän tahtonut, mutta toiselle työnnettiin, kaukaa tulleelle pohatalle. Ynseää oli ollut olo täällä, raskasta elämä, ei paljon orjan osaa parempi. Olisi parempi ollut veteen juosta, Kaatrakosken aaltoihin, joka kodin alaitse kuohui. Toiset olivat täällä ihmiset kuin kotona Laatokan ihanilla rannoilla, toiset tiedot, toiset tavat. Siellä mehevät maat, vihertävät lehdot, aukeat ahot, täällä soita ja karuja kankaita ja rotkoisia vaaroja. Jöröjä ja kovasydämisiä olivat miehet, naiset kateita ja ilkeäkielisiä. Vieraat naiset tunkivat hänen ortensa alle emännöimään. Ja ainainen pelko rinnassa … jos Panu tietäisi, huonosti hänen kävisi.