—Miksi en minä kirjoittaisi hänelle?
—Mutta mistä te hänelle kirjoitatte?
—Kirjoitan hänelle vanhoista yhteisistä muistoistamme … kirjoitan vähän teistäkin…
—Mitä te minusta … saanko lukea?
—Ette saa…
—Mutta milloin olette mielipiteenne hänestä muuttanut? Tehän tuomitsitte häntä niin.
—Tuomitsinko? En tiedä. Mutta minun teki niin mieleni kirjoittaa jollekulle jotain itsestäni ja samalla saada tietää, kuinka hänen on … onko hän onnellinen vai onneton.
—Minua ilahuttaa suuresti se, mitä olette tehnyt.
—Ilahuttaako?
—Ilahuttaa siksi, että näen, kuinka vapaamielinen ja valistunut te todella olette: olette koko merkillinen papin rouva!