—Tunnetteko te hänen veljensä?
—Tunnen hyvinkin.
—Mitä hänestä on tullut?
—Hän on tätä nykyä Helsingin hienoimpia keikareita, yksi noita, joita näkee joka päivä tavanmukaisella esplanaditunnilla kulkevan Edlundin nurkalta Uudenteatterin kohdalle … aina muodinmukaisissa vaatteissa … hän on jonain ylimääräisenä senaatissa.
Hän oli ollut Ellin ensimmäinen rakkaus ja hänen ensimmäinen suuri pettymyksensä, kertoi hän, sillä Sigridin veli ei hänestä välittänyt. Sen hän oli huomannut eräissä lasten tanssiaisissa. Ja siitä hän oli ollut niin onneton …. niin onneton, että toivoi kuolemaa … oli itkenyt niin, että oli luullut näkönsä menevän … ja ollut niin mustasukkainen, niin kateudesta raivostunut, että välistä pelkäsi siihen paikkaan menehtyvänsä … ja kun se tyttö, se kilpailija oli vielä hänen vierustoverinsa koulussa… Oo! kuinka hän häntä vihasi ja vihasi koko maailmaa!
Olavi käveli Ellin rinnalla uteliain, hämmästynein ja samalla vähän iloisin silmin katsellen häntä, jonka kasvoilla hän ei koskaan ollut nähnyt sellaista hehkua eikä äänessä sellaista painoa. Hänen olisi yht'äkkiä tehnyt mieli tarttua häntä tuohon käteen, joka teki niin kiihkeän, miltei intohimoisen liikkeen, vetäistä hänet luokseen ja painaa suudelma hänen avonaiselle kaulalleen. Mitenkä hän sen ottaisi vastaan? suuttuisiko hän? juoksisiko tiehensä? Viime päivinä Elli oli alkanut häntä yhä enemmän miellyttää, alkanut hänen itsensä huomaamatta mennä kuin hänen veriinsä: joka liike, kasvonpiirre, sana … häntä miellytti hänen murteensakin kansanomaisine käänteineen.
Kivikkoisena mäkenä laskeutui maantie alas notkoon, jossa oli joki ja joen poikki silta. Jo kauas näkyi sieltä vatsallaan loikovia poikasia, jotka tuon tuostakin sivalsivat kimmeltävän kalan ylös sillalle. Elli ja Olavi seisattivat kaiteen varaan katsomaan onkimista.
Vanhojen painuneiden arkkujen välissä juosta jollotteli musta soilta tuleva mutavesi hiljaisissa syvämietteisen näköisissä häränsilmissä, joiden ympärillä veden pinnalla uiskenteli laumoittain virkeäliikkeisiä salakoita. Joka kerta kun onki heitettiin veteen, tuikkasivat ne toistensa kilvalla sitä tavoittaakseen.
—Mistäs nämä pojat ovat?
—Tuolta ollaan virran rannalta mökistä.