—Ei hän minulle ole … vaan miehelleni.
Elli oli painautunut syvälle viinimarjapensaaseen terttua taittamaan.
Samassa tulivat sinne Olavi ja herra Kaarlo.
—Tuletteko noutamaan pois rouva Elliänne, herra Kalm? huusi neiti
Liina.
—Niin, eiköhän olisi jo aika lähteä.
—Mutta mihin teillä on niin kova kiire … olkaa meillä yötä.
—Ei, kyllä meidän nyt täytyy mennä.
Liina näytti vähän ivalliselta, ja Olavi huomasi, että hän heitti pikaisen merkitsevän silmäyksen veljeensä, joka veti huultaan hymyyn. Kun he heittivät hyvästiään, sanoi Liina taas, Ellin pukua tarkastellen, peitetyn pisteliäästi:
—Sinulla on niin vähän vaatteita, Elli … etkö tahdo tätä minun shaaliani hartioillesi?
—Ei kiitoksia … kyllä minä tarkenen ilmankin.
Alkutaipaleesta ei puhelu tahtonut oikein sujua. Pappilaisten kohtelussa oli ollut jotain, joka heitä kumpaakin vähän häiritsi.