—Mutta ettekö tahdo syödä illallista, ennenkuin lähdette?
—Ei kiitoksia.
—Vaan jos minä panen teille evästä mukaan?
—Elkää vaivatko itseänne … saanhan jostain talosta järven rannalta, jos jotain tarvitsen.
Ja hän meni vieraasti ja virallisesti hattuaan kohottaen.
Elli jäi katsomaan hänen jälkeensä. Mikä häntä vaivasi? Hän oli ollut niin omituisen jäykkä ja juhlallinen koko päivän. Melkein kuin jostain loukkaantunut. Ei hän tule niitylle, kun pyydän tulemaan, vaivoin vastaa, kun häntä puhuttelen, tuskin on näkevinäänkään. Mutta millä tavalla olisin voinut häntä suututtaa?
Hän arveli, otaksui, luuli yht'äkkiä käsittävänsä sen. Mutta eihän hän silloin olisi ollut minulle tyytymätön. Pitäisihän hänen tietää, ettei se ole minun syyni. Ehkei se olekaan mitään, ehkä vain turhia kuvittelen.
Hänen olisi tehnyt mieli mennä Olavin jälestä rantaan, mutta ei uskaltanut. Sen sijaan hän siirtyi verannalta puutarhaan ja istuutui kiikkulaudalle ompelemaan. Siitä näki hän Olavin soutelevan tyyntä lahden pintaa pitkin ja sitten katoavan saarien suojaan.
XV.
Sunnuntaiaamuna kysyi pastori Elliltä, eikö hän lähde kirkkoon. Elli vastasi, ettei häntä haluta.