—Turhanpäitenkö? Onhan päinvastoin hauska, että pelkoni on ollut turha. Mutta te olette varmaankin aivan väsynyt ja nälistynyt … antakaa minulle nämä ja istukaa nyt heti paikalla illalliselle.
Elli otti hänen hattunsa ja pyssynsä huolimatta hänen estelyistään ja vei ne eteisen naulaan.
—Ettehän vain ole odottanut minua illalliselle? kysyi Olavi.
—Olenhan toki! Miksen olisi? Olkaa hyvä!—No, ja kertokaa nyt, kuinka metsästysretkenne on onnistunut.
Olavi vastasi lyhyesti, että olihan se tavallisesti.
—Sitten on teillä varmaankin ollut hauska retki. Minä kuulin eräältä emännältä, että olitte mennyt jollekin metsälammelle … sellaisistahan niitä aina taitaa olla helpompi löytää lintuja.
—Onhan niitä helppo löytää, kun niitä vain on.
—Aivan yksinkö te eilen souditte sinne … minä aivan unohdin, että olisihan joku renkipojista joutanut tulla mukaan.
—Kiitoksia vain, mutta se ei olisi ollut tarpeellista.
Ellin osanotto tuntui hänestä tehdyltä. Hän vastasi niin lyhyesti ja yksikantaan kuin suinkin voi näyttämättä tahallisesti epäkohteliaalta.