—Eikö ole tietoakaan?
—Ei ole vielä tähän asti ollut.
Ja hän luuli, että Elli siitä syystä välistä oli niin alakuloinen, että olisi voinut luulla häntä onnettomaksikin.
—Mutta jos vaimosi sinua rakastaa, niin eihän sillä onnettomuudella ole niin suurta merkitystä?
—Rakastaahan se … kyllähän minä tiedän, että se rakastaa … mutta ymmärräthän sen, että sille saattaa käydä elämä ikäväksikin, kun minun täytyy talvisin olla kuukausmääriä pitäjällä. Nyt toki on ollut toista tänä kesänä, kun sinä sentään olet ollut seurana. Mutta välistä minä olen pelännyt, että hän tulisi synkkämieliseksi, kun ei puhu päiväkausiin sanaakaan…
—Ei hän nyt ainakaan ole ollut synkkämielinen … päinvastoin minä olen saanut sen käsityksen, että hän on enemmän iloluontoinen.
—Onko se puhunut sinulle minusta mitään?
—Mitäs hän olisi minulle siitä?
—Ei mitään erittäin … mutta minä vain ajattelin, olisiko sattunut sanomaan jotain itsestään, kun olette keskustelleet… No, mutta terve nyt … pannaan nyt toiselle jalalle.
—Ei kiitoksia … en minä enää.