—Onko sinne pitkältäkin tuonne kartanolle?
—On sinne liki peninkulma.
—Sinne pitäisi meidän todellakin kerran mennä.
—Niin, voimmehan mennä, milloin teille vain soveltuu.
—Te kai tunnette hyvinkin kaikki nämä seudut?
—Kyllä minä tässä ympäristössä tunnen melkein joka kiven ja kannon.
—Yksinkö te täällä harhailette?
—Yksinpä minä enimmäkseen.
—Te kai viihdytte hyvin täällä, jos kerran luontoa rakastatte?
—Enhän juuri tiedä … milloin paremmin, milloin huonommin. Kyllähän sitä joskus liikkuisi ulompanakin.