—Niin kai lienee.
Hevonen oli päässyt mäen päälle ja lähtenyt juoksemaan ensin vähän tasaista maata, sitten alamäkeä, joka vei pienen virran poikki menevälle sillalle. Sen yli tultua pysähtyi se taas astumaan, jolloin Olavi jatkoi:
—Neiti Liina kai toivoo ja odottaa jotain parempaa?
—Kerran hän sanoi minulle, että jos hän ottaa jonkun, niin pitää sen vähintään olla tohtori…
—Maisteritkaan eivät riittäisi?
—Ehkä sentään maisteri riittäisi,—jos sattuisi oikein hyvä.
He nauroivat sille.
—Liina on kuitenkin siinä onnellisessa asemassa, sanoi sitten Elli ja koetti tehdä äänensä hyvin välinpitämättömäksi, että hän voi odottaa ja valita … hänellä on pian oma toimeentulonsa, ja hän saa ottaa lukuun muitakin syitä kuin niitä, jotka usein … minä tarkoitan, ettei hänen tarvitse, niinkuin niin monen muun…
Hän keskeytti … se tuli vähän liian aiheettomasti … sammalsi eikä löytänyt sanoja. Mutta Olavi tarttui kiinni hänen ajatusjuoksuunsa ja jatkoi.
—Niin, se on kyllä totta sekin … rakkaus saa useinkin olla kuokkavieraana häissä, kun kutsuttujen penkillä istuu kaikenlaisia muita näkökohtia … niinkuin esimerkiksi vanhempain tahto, välttämättömyys tulla turvatuksi ja muut semmoiset…