—Mutta eikö se ole väärin … eikö se ole surkeata? innostui yht'äkkiä
Elli.
—Kuinka väärin se on, se näkyy siitäkin, että sellainen aina kostaa itsensä.
—Miten niin?
—Siten, että tuollaisille perustuksille rakennetut avioliitot aina lopulta kuitenkin sortuvat tavalla tai toisella. Onnellisin ratkaisu on minusta se, mikä kuitenkin hyvin harvoin tapahtuu, että ne, jotka eivät sovi yhteen, ne eroavat.
—Kuinka? Eroavatko?
—Miksei. Kyllä sellaista ainakin joskus tapahtuu.
—Niin, mutta kuinka se voisi olla mahdollista?
—Te kai kovasti hämmästytte kuullessanne tällaisia mielipiteitä?
—Ei, no, mitäs minä, mutta tehän vain laskette leikkiä.
—En minä laske leikkiä … se on aivan tosi vakaumukseni … elleivät luonteet sovi yhteen ja ellei rakkautta ole olemassa, niin en voi käsittää, kuinka yhdyselämä ilman suuria kärsimyksiä on mahdollinen…