—No? sanoi Olavi, joka seisoi hänen vieressään puutarhan aitaa vasten ja katseli häntä.
—Soutelemaanko! Mennään vain, jos teitä haluttaa!
—Eikö oteta onkia mukaan?
—Niin, mutta todellakin!
Ja voimatta pidättää itseään pyörähti hän kantapäillään ja juoksi keittiön kautta sisään valmistuakseen lähtemään.
Ja kun he, toinen vapoja kantaen ja toinen airoja, puoleksi juoksujalassa laskeutuivat rantaan, niin tuntui Ellistä, kuin he olisivat olleet vanhoja lapsuuden tuttuja, joiden oikeastaan olisi pitänyt sinutella toisiaan.
—Menkää te heittämään vettä venheestä ja hakemaan riippakiveä jostain, niin minä sill'aikaa kaivan onkimatoja tästä saunan kupeelta.
—Ei, antakaa minunkin tulla kaivamaan! Saanko?
—Kaivakaa veikkonen!
Saunan märkä seinä höyrysi lämpimän ilta-auringon paisteessa, lastukko oli murakkaa, ja onkimadot melkein uiskentelivat maanpinnalla.