—Tehän osaatte olla leikillinenkin.
—Miksen sitten osaisi?
—En tiedä, mutta siltä minusta ainakin tuntui, kun ensi kerran teidät näin … te olitte silloin niin kauhean totinen.
—Samaa luulin minäkin teistä. Minä melkein pelkäsin teitä.
—Pelkäättekö vieläkin?
—Pelkään minä vähän vielä nytkin…
—Mutta mistä syystä?
—Kun te istutte siellä ylhäällä niinkuin tänään, eilen ja toissapäivänä ja tulette vain pikimmältään alas ja olette niin kovin miettiväisen ja viisaan näköinen, niin minua aivan hirvittää. Ja kun te silloin katsotte, niin tuntuu siltä, kuin tahtoisitte tunkea läpi luiden ja ytimien.
—En tiedä siitä itse mitään.
—Mutta tunnustakaa, että te arvostelette ihmisiä niin, että ne teidän mielestänne ovat kovasti typeriä, ja ajattelette, että mitähän tuokin puhuu, kun se ei kuitenkaan mitään ymmärrä.