—Mennään verannalle!
Kun oli asetuttu istumaan, kääntyi neiti Liina Olavin puoleen ja kysyi:
—Tekö täällä nyt olette isäntänä?
—Herra Kalm se nyt on isäntänä, niin kauan kuin mieheni on poissa, kiiruhti Elli sanomaan. Teidän velvollisuutenne, herra Kalm, on nyt huvittaa herroja ja erittäinkin naisia … minä annan teille täyden isäntävallan talossani niin kauaksi.
—Mutta jos minä en annakaan sitä sitten enää takaisin, leikitsi Olavi muiden nauraessa ja meni noutamaan herroille tupakkaa.
—Me odotimme teitä, herra Kalm, tänä aamuna kirkolle, kun ette ollut siellä viime sunnuntainakaan, mutta te nähtävästi viihdytte täällä niin hyvin, ettei teitä enää muualla saa nähdäkään.
—Se on minun hauskan talonväkeni ansio, että viihdyn niin hyvin.
Minulla on niin ystävällinen ja herttainen emäntä…
—Nyt te teette pilkkaa meistä, herra Kalm. Elkää uskoko häntä, hän istuu enimmäkseen vain ylhäällä kamarissaan ja huvittelee itse parhaiten itseään.
—Eipähän, mehän hoidamme puutarhaa, kalastamme, soutelemme, kävelemme…
—Niinhän pastori kertoi … hän sanoi olevansa oikein mielissään, kun sinulla, Elli, on seuraa eikä hänen tarvitse pelätä, että sinun on häntä liiaksi ikävä.