—Te olitte silloin niin vähän aikaa meillä.
—Sinä olitkin, Elli, silloin juuri koulusta päässyt.
—Niin, ja sitten ei ole satuttu tapaamaankaan, kun minä olen matkustellut ulkomailla ja oleskellut suurimman osan aikaani Helsingissä. Täällä maan sydämessä päin en ole käynyt sitten ensimmäisten ylioppilasvuosieni.
—Onhan se luonnollista sitten…
—Olen kuitenkin aina halunnut päästä edes joksikin kesäksi maalle. Tämä näyttää niin erittäin viehättävältä paikalta. Kun soudimme laivalta tänne, sanoin juuri miehellenne, että tuntuu siltä, kuin voisin täällä kaiken ikäni asua. Olen oikein iloinen, että tulin valinneeksi tämän paikan…
—Sehän oli hauska, että tulitte … täällä maalla ei meille usein tapahdukaan se ilo, että saamme vastaanottaa vieraita.
Pastori oli mennyt kamariinsa, jonne oli tullut joku asiamies. He jäivät kahden kesken saliin, Elli ja vieras.
Hän oli istuutunut nojatuoliin ja Elli toiselle puolelle pöytää sohvan päähän tuolille.
—Kuinka onkaan … vieläkö isänne elää? … hän oli niin herttainen ja ystävällinen vanha ukko.
—Ei hän enää elä … hän kuoli kaksi vuotta sitten.