—Antoi markan.
—Ähäh!—
Lauleli pitkin matkaa! ajatteli Elli.
Samassa tuli siihen äiti.
—Eikö minulle olisi jotain tekemistä? kysyi Elli.
—Olisi karviaismarjapensaiden siivoilemista puutarhassa, mutta ne taitaa pistellä kovin…
—Ei se tee mitään!
XIX.
Ja Elli meni puutarhaan ja kuukistui karviaispensaiden kupeelle niitä puhdistelemaan. Taitteli kuivia varsia ja antoi okaiden revellä käsiään. Tahallaan ei varonut ja melkein nautti siitä, että pisti. Oli osaksi suloistakin ajatella tuota, että hän näin painautuu maata vasten, ei katsokaan taivaalle eikä huoli sen korkeudesta … rupee muurahaiseksi. Ja mitä ne silloin liikuttavat häntä taivaan korkeudet ja avarat maailmat ja ne, jotka siellä rientävät? Rientäkööt! Hän on luotu sinne, missä on, ja siellähän hänen täytyy olla…
»Ihminen on maan myyrä ja nainen on työjuhta.»—Se oli sanottu jossain kirjassa, jonka hän joskus oli lukenut. Totta kai se oikein oli, koska kirjassa niin sanoi?