—Vaan laitoittehan te…
Elli nousi lähteäkseen, kun huomasi, ettei kysymyksistä loppua tullut.
Maisteri tuli vähän aikaa harhailtuaan hänkin pois.
* * * * *
Samanlaista tuttavuuden tekoa kesti tästä lähtien melkein joka päivä.
Maisteri tunkeutui Ellin seuraan kohteliaisuuksillaan ja kysymyksillään
ja neuvoillaan. Neuvot koskivat etupäässä niitä kirjoja, joita hän näki
Ellin lukevan.
—Saanko luvan kysyä, mitä kirjaa neiti lukee?
Elli ei vastannut heti, ja maisteri kumartui lukemaan kirjan selkää.
—Walter … Scott … »Talis … maani», tavaili hän. Walter Scott on hyvä kirjailija, etenkin nuorisolle … minä olen lukenut useita hänen romaanejaan … tätä en ole lukenut … onko tämä hyvä?
—En tiedä.
—Mutta mikähän siihen on syynä, että kaikissa romaaneissa ja kertomuksissa puhutaan niin paljon rakkaudesta … ja ne päättyvät aina naimisilla … saa olla varma siitä, että kun kaksi nuorta esiintyy, tyttö ja poika, niin ne kohta rakastuvat ja lopulta niistä tulee pari. Onkohan todellisessakin elämässä sillä tavalla?
Maisteri katsoi syrjästä Elliin ja hymyili toisella silmällään. Elli nousi taaskin ja muutti johonkin toiseen huoneeseen. Ja kun maisteri vähän ajan kuluttua käveli jälessä, täytyi Ellin mennä jonnekin ulos lukemaan. Mutta maisteri ei mitään epäkohteliaisuuksia huomannut, eikä Ellikään lopulta välittänyt mennä. Istui paikoillaan, luki ja antoi hänen puhua aikansa. Vastasi, jos viitsi, useimmittain oli vaiti.