—Pidättekö karviaismarjoista?
—En.
—Viinimarjat ovat minustakin parempia.
Siihen ei Ellin mielestä tarvinnut välttämättömästi vastata. Koko aikana ei hän päätään kääntänyt ja koetti yhä asettua niin, että tuli selin maisteriin.
—Enkö saa noutaa päivänvarjoa … aurinko paahtaa teitä niin kovasti.
—Eihän se paahda, kun on kohta laskemaisillaan.
—Laskemaisillaanko? … eihän se vielä ole hetikään … katsokaa, kuinka paljon se on ylhäällä vielä!
Monta kertaa oli ollut pitkänlaisia äänettömyyksiä. Nyt tuli muita pitempi, ja Elli toivoi maisterin jo lähtevän.
—Näistäkö kukkasista te aina laitatte kukkavihkoja?
—En minä laita mistään.