Äiti kiiruhti taas sanomaan, että kyllä ne siis ovat yhtä vanhat.
—Elli sinä, elä mene sinne syrjään, komensi taas isä … sinä annat vieraasi istua aivan yksin etkä mene hänelle näyttämään nukkejasi ja leikkujasi, vaikka hän on tullut sinua näin pitkän matkan päähän katsomaan…
—Ei minulla ole nukkeja eikä leikkuja.
—Eikö sinulla ole? Onhan sinulla ennen ollut?
Äiti vastasi Ellin sijasta:
—Eihän Ellillä ole ollut kuin hyvin pienenä … ei hän ole milloinkaan pitänyt nukeista.
—Tyyra pitää niistä niin erinomaisen paljon, sanoi vieras rouva … hän ei voi tulla toimeen ilman että hänellä on aina joku mukana … menepäs, kultaseni, noutamaan se, joka sinulla on vaunuissa … missä se on siellä jossain?
—Se on vis à vis-istuimen alla omassa huoneessaan … se nukkuu nyt, kun on matkasta väsynyt.
Sekä herra että rouva hymyilivät tyytyväisinä…
—Hänellä on niin erittäin vilkas mielikuvitus siihen katsoen, että hän on vielä niin nuori … hän on koko matkan puhunut nukkensa kanssa… Mene nyt häntä herättämään, kyllä hän nyt jo voi nousta…