Elli kertoi mielellään kaikesta, mitä maalla oli ja jota ei Sigrid ollut nähnyt, ja Sigrid kuunteli yhtä hartaasti kuin Elli kertoi.—
—Voi, kuinka olisi hauska olla siellä maalla … minä en ole milloinkaan oikein maalla ollut…
—Tule meille ensi kesänä!
—Kyllä minä tulen … minä tulen koko kesäksi…
Ja niin se oli päätetty varmaksi asiaksi ja siitä puhuttiin monena iltana, ja Elli sen aina mielellään puheeksi otti. Eikä hän ollut milloinkaan niin hyvillään kuin silloin, kun sai Sigridin siitä innostumaan ja kyselemään ja häntä hartaasti kuuntelemaan. Silloin hän Sigridistä eniten piti ja häneen oikein luotti.
Mutta toisin ajoin oli Sigrid vallattomalla päällä, ja silloin ei Elli hänestä hetikään niin paljon pitänyt. Kerrankin he taas juttelivat, ja Sigrid kuunteli hartaasti…
—Muistatko sinä, kun sinä ensi kerran tulit tänne meille.. ~
—Niin, ja pelkäsin niin, etten millään lailla tahtonut tulla sisään illalliselle…
—Mikset?
—Siksi, että minä en millään lailla olisi rohjennut … siellä olisi ollut sinun isäsikin, ja se on minun mielestäni niin korkea … enkä minä vieläkään…