—Päästä, Sigrid, päästä irti … se on sinun isäsi…!
—Ei se tee mitään. Eikä se ole isä … se on minun veljeni… Niin,
Elli, sinä et ole nähnytkään vielä Arthuria…
Sigrid herkesi pyörittämästä.
—Ei, ei, en minä nyt … mennään sinun kamariisi…
—Oletko sinä hullu?… Arthur, tule tänne tanssimaan!
—Voi, voi, minkätähden sinä … en minä… Mutta Arthur tuli sisään, ja Sigrid veti Elliä kädestä häntä vastaan.
—Tässä on minun veljeni … ja minun paras ystäväni. Se on Elli… Ei sinun tarvitse, Elli, niiata … ei näin isot tytöt enää niiaa… Yhdenikäisille pojille saa kumartaa päätään niinkuin vanhat ihmiset … näin!
Elli oli aivan hämillään. Mutta sittenkin täytyi hänen nauraa väkisin, kun Sigrid tarttui hänen vyötäisiinsä ja pyöräytti ympäri. Sigridin velikin hymyili.
Sigrid kiersi kätensä Ellin selän taa ja kääntyi Arthurin puoleen.
—Jahah, Arthur, teepäs tili, mistä sinä tulet?