Toisin ajoin tuli iloisia lauluja. Sigrid nyökäytteli päätään pianon takaa, hymyili Ellille ja soitti niin kummasti, että hypähti Ellin sydänalassa.
—Se on polkkaa, se on polkkaa … tanssi nyt, Elli, minä soitan…
—Niin, mitä varten sinä niin sanot, kun tiedät, etten minä kuitenkaan osaa…
—No, minä opetan…
Ja Sigrid koetti opettaa Elliä asettamaan jalkojansa sen mukaan kuin hän itse asetti omiaan ja rallatti. Ja Elli koetti myöskin rallattaa ja asettaa jalkojaan. Mutta ei se häneltä onnistunut, ei hän tahtonut oppia, eikä Sigridkään viitsinyt sitä kauan. Sen sijaan Sigrid itsekseen hyppeli ja rallatti ja väikkyi pitkin huonetta.
—No, Elli, mikset sinä tanssi … tanssi nyt niinkuin minä … anna minä vien … ole sinä daami, minä olen kavaljeeri.
Elli koetti, mutta hän tunsi itsekin, kuinka kömpelösti hän hyppi.
Yht'äkkiä joku soitti eteisessä.
—Soitettiin, soitettiin … joku tulee, Sigrid…!
Mutta Sigrid ei päästänyt Elliä irti. Pyöritteli ja heitteli ympäri salia…