—Niin, Arthur… Voi, Arthur, tule tänne ja ohjaa minua, ennenkuin tuo ennättää tuolta tulla.
—Sigrid! anna kun minä ohjaan sinua!
—Sinä kaadat?
—En kaada, saat nähdä, etten kaada … olen minä kummemmistakin hyppyreistä… Pois alta!
Ja Elli heittihe polvilleen kelkkaan Sigridin taa ja potkaisi kelkan mäestä alas liukumaan. Onnellisesti se kävi, ja riemu oli yleinen. Elliä kaikki ihmettelivät ja kiittelivät. Ja Arthurin mielestä hänen silmänsä suorastaan säkenöivät. Mitäpä sitten, jos ei ole muuten niin sievä, jos palttoo istuu vähän liian ylhäällä selässä ja jos on vähän vapaampi käytöksessään kuin muut … ja se vapauspa se juuri onkin hänen suurin etunsa.
—Nyt minä ohjaan sinua, sanoi Elli yhtäkkiä Arthurille. Hän aivan hehkui innostuksesta ja kuumuudesta.
—Minuako?
—Niin, niin, miksikä ei?… Istu nyt vain … näytetään noille muille, että me…
Ja he laskivat, Elli perää pitäen, Arthur istuen kelkassa.
Mutta kun oli tultu takaisin mäen päälle ja Elli ehdotti uudelleen samaa, ei Arthur suostunut.