—Jaa, en tiedä … taitaa olla … vaan ei se mitään…
Mutta ei Sigrid sitä kuitenkaan sanonut niin vakuuttavasti kuin Ellin mielestä olisi pitänyt sanoa, jos hänen mielestään ei hansikkaita tarvittu. Ja tiesihän sen siitäkin, mitä Sigrid ajatteli, kun hänellä itsellään oli hansikkaat ja aivan uudet vielä.
Arthur tuli myöskin tervehtimään, ja Elli huomasi heti kohta, kuinka toisella lailla hän tervehti kuin aina ennen. Ennen hän hymyili niin tuttavan tapaisesti, mutta nyt hän kumarti kohteliaasti ja kylmästi niinkuin joku aikamies herra ja oli aivan vieraan näköinen.
Sigrid vei sekä Ellin että muut tytöt sisään, ja jo ovessa näki Elli, että muutamilla tytöillä oli valkoinen puku. Hänellä itsellään vain oli harmaja ja kotona kudottu Sali, jossa ennen oli Sigridin kanssa niin monta kertaa hämärässä tanssittu, oli nyt kokonaan valaistu ja aivan toisen näköinen kuin silloin. Lisäksi istuivat siellä vielä eversti ja everstinna, ja niitä piti mennä lattian yli tervehtimään. Tuntui sinne mennessä kuin polvinivelet olisivat sulaneet, ja niiaus oli itsestäkin kauhean tyhmä ja talonpoikamainen.
Näytti sitten vielä siltä kuin olisi eversti syrjäkatseella vilkaissut hänen hameeseensa. Tytöt sen ainakin tekivät; sen Elli hyvin huomasi. Ja päästyään tuolien luo seinän viereen koetti hän vetäytyä niin näkymättömään paikkaan kuin suinkin muiden taa kukkien alle … nurkkaan. Ja hänen täytyi ponnistaa kaikki voimansa, ettei itku pääsisi kurkkua ylemmäksi.
Sieltä piilopaikastaan hän sitten tarkasteli muita. Sigrid oli hyvin iloinen, kulki paikasta paikkaan jokaisen luo ja kysyi Elliltäkin, miksi hän niin piilossa istuu … mutta ei pyytänyt kuitenkaan sieltä pois tulemaan. Sigrid oli erittäin sievästi puettu, ja Elli huomasi, kuinka hyvin rannerengas sopi hänen kalvoseensa ja kuinka viuhka, jota ei ollut kenelläkään muulla, heilahti kupeella. Ja hän oli Ellistä aivan vieraan näköinen, ihan kuin joku toinen ihminen.
—Katsokaa, kuinka hän keikailee, kuuli Elli takanaan muutaman tytön sanovan toverilleen. Elliä ensin harmitti se, mitä kuuli, sillä ne tytöt olivat semmoisia, jotka kaikkea kadehtivat. Mutta sana jäi kuitenkin mieleen ja iti siellä tietämättä. Kunnes illan kuluessa vähitellen muodostui omaksi mielipiteeksi.
Varsinkin se näytti Ellin mielestä keikailemiselta, että Sigrid jutteli iloisesti ja kulki käsi kädessä semmoisten tyttöjen kanssa, joista Elli oli kuullut hänen sanovan, ettei hän voinut heitä sietää … esimerkiksi Iidan. Elliä tuo ensin kummastutti, ja sitten hän tuli siitä surulliseksi.
Ehkä hän tuli vielä surullisemmaksi eräästä toisesta seikasta. Arthur ei huomannut häntä vähääkään eikä tullut häntä puhuttelemaankaan. Hän käveli edestakaisin lattialla Iidan ja Sigridin ja muiden tyttöjen kanssa, jotka olivat kaikki hienosti puetut. Ja kun hän läheni sitä puolta salia, missä Elli istui, tunsi Elli hänen häneen katsahtaneen … ja ehkä hän katsoikin, mutta sitten liukui silmä kohta toisaalle, ja Ellistä näytti, ettei Arthur ollut häntä nähnytkään.
Hienoimmin puettujen tyttöjen kanssa Arthur koko ajan käveli. Ei Elli sitä itse huomannut sitäkään … nuo kateelliset tytöt ne senkin sanoivat, mutta kun Elli oli kuullut sen, pysyi se mielessä ja näyttihe todeksi. Sigridin äiti meni pianon ääreen ja alkoi soittaa valssia. Ensimmäiset parit pyörivät jo lattialla, ja ne olivat Arthur ja Iida ja Sigrid erään lyseolaisen kanssa. Ja heti kohta, kun Elli näki heidän ottavan ensi askeleensa, ymmärsi hän, ettei hän osaa tanssia.