—Iida tanssii sitä paremmin.
—Se vain siltä näyttää, kun hänen leninkinsä istuu niin hyvin ja hänellä on uudet tanssikengät…
Tuo oli erään kateellisen tytön ääni.
—Huomasitteko, kuinka usein Arthur Iidan kanssa tanssi? Hän tanssi kolme kertaa jo ensi valssissa.
—Kuulkaa, tytöt, eikö se Elli todellakaan osaa tanssia?
—Ei osaa muuta kuin ehkä harakkaa…
Tuo oli tyttöjen mielestä sukkelaa, ja kaikki purskahtivat he sille nauramaan. Mutta samassa soitettiin franseesiin, ja Elli kuuli, kuinka kavaljeerit tulivat daamejaan noutamaan ja menivät niiden kanssa saliin.
Tyttöjen pilkka vaikutti Ellissä uhkaa.
Päättävästi nousi hän ja meni salin ovelle seisomaan. Hän tahtoi uhallakin näyttää, ettei häntä oltu pyydetty tanssiin, ja hän olisi suonut, että joku olisi tullut häneltä kysymään ja hän olisi saanut sanoa, ettei osaa tanssia eikä aio opetellakaan.
Kuinka se oli hänestä hassulta näyttävinään tuo kaikki tanssiminen tuossa lattialla! Hyppivät ja kulettivat toisiaan ja olivat kauheasti olevinaan. Sigrid varsinkin siltä näytti. Ellistä näytti, että se koetti olla niin viehättävä kuin suinkin. Ja kun hän hyppeli Ellin ohitse ja hymyili hänelle ja nyökäytteli päätään, näytti sekin Ellistä keikailemiselta eikä hän ollut sitä näkevinään. Ei sitten Sigridkään häneen enää katsonut.