Mutta vähitellen ja huomaamatta rupesi uhka sulamaan. Musiikki soi välistä niin surumielisesti, ja parit tanssivat äänettömässä tahdissa, melkein totisina. Silloin tuntui kuin olisi tehnyt mieli sujuttautua siihen yhteen joukkoon ja liikkua edestakaisin ja ympäri, niinkuin ne. Miksi ei hän oikeastaan mennyt valssiin, silloin kun Arthur häntä pyysi? … kyllähän hän oli valssiakin tanssinut Sigridin kanssa ja Sigrid oli sanonut, että kyllähän se menee. Sitä miettiessä ja tanssin yhä jatkuessa ja vaihdellessa suli mieli yhä surullisemmaksi ja uhka valui kuiviin. Tuli sydämeen niin omituinen tyhjyyden ahdistus, ja ennenkuin tiesikään, valutti taas veden silmään, ja yhtenä sekavana meluna kävi liike salin lattialla. Elli oli tähän saakka seisonut keskellä ovea ja pitänyt tuolin selustasta kiinni. Nyt hän vetäytyi pihtipielen juureen, istuutui tuolille ja katseli sieltä yhä saliin. Eikä hän tahtonut saada silmiään irti tuolta kiiltävältä lattialta ja noista tanssivista pareista, jotka sitä pitkin liukuivat.
Arthuria seuraamasta hän vähän väliä silmänsä tapasi. Hän tanssi Iidan kanssa ja johti franseesia. Välistä hän jätti naisensa paikoilleen ja lähti muita viemään. Elliin tuli silloin jonkinlainen hämärä toivomus, että ehkä Arthur yht'äkkiä jättää Iidan siihen ja tulee häntä noutamaan ja sitten he yhdessä tanssivat, mutta Iida saa istua yksin.
Tuo oli puoleksi unelmaa, ja niin tuli tietämättä mieleen ja löytyi sieltä yht'äkkiä tämmöinenkin kuva… Hän on kauniiksi, valkoiseksi olennoksi puettu—hänellä on suortuvat hajallaan ja punainen rusetti, on rannerengas ja pienet silkkikengät;—ei kukaan häntä alussa tästä piilosta huomaa, ne luulevat kaikki, että hänellä on entinen ruma pukunsa. Ja siksi ei kukaan tule häntä pyytämään. Mutta sitten tulee Arthur kuitenkin, ja he lähtevät tanssimaan lattiaa pitkin. Ei ketään muita ole lattialla, he yksin vain tanssivat. Hän osaa tanssia paremmin kuin kukaan muu … ja kaikki katsovat … ja kauan aikaa he tanssivat…
Noissa unelmissa ollessa oli franseesi jo päättynyt ja tanssittiin loppuvalssia. Taas pyörivät Arthur ja Iida yhdessä ja viipyivät viimeksi lattialla. Ne tanssivat huolettomasti ja vapaasti, puhellen keskenään. Elli katseli loppuun saakka heidän tanssimistaan, mutta sitten kun Arthur heitti Iidan ja meni herrain kamariin, hiipi Elli takaisin Sigridin huoneeseen.
Hän olisi tahtonut olla siellä piilossa koko ajan, niin ettei kukaan olisi häntä nähnyt eikä hänen tarvinnut ketään nähdä. Tanssikoot muut siellä, hän piilee täällä. Miksi hän oli tullutkaan tänne? Mutta olihan hän luullut, että olisi samanlaista kuin aina ennenkin Sigridin luona. Ja Elli muisteli ja muisti, mitä kaikkea he olivat tuossa pöydän ääressä puhelleet Arthurista ja muista asioista ja kuinka Sigrid oli tuon peilin edessä hänen tukkaansa sitonut ja sanonut sitä kauniiksi.
Nyt oli koko huone toisenlainen. Tuo ovi oli silloin kiinni ja sen edessä Sigridin sänky, joka nyt oli siirretty kaappiin kiinni. Tämäkin huone oli nyt yhtä vieraan näköinen kuin kaikki muutkin.
Ja Ellille tuli vähitellen vastustamaton halu päästä pois koko tästä seurasta omaan kamariinsa. Kun vain olisi jotenkuten salaa päässyt, kenenkään näkemättä. Eihän häntä kukaan kaipaa täällä! Kullakin on omat—
—Missä on Elli? kuuli hän yht'äkkiä viereisestä huoneesta Sigridin kysyvän. Ja samassa tuli hän oman huoneensa ovelle ja huomasi Ellin.
—Täälläkö sinä olet? Miksi sinä istut yksin? Oletko saanut teetä tai mitään muuta?
—En minä tahdokaan.