—Eihän toki…
—Mutta onhan ollut uskonsotia, onhan sodittu suurten aatteiden puolesta, orjain vapauttamisen puolesta, jotka ovat kristillisiä aatteita… Entä rauhanystäväin toiminta yli koko maailman … rauhanyhdistykset, rauhankongressit…
—Näin me puhumme, ettekä te, isä, sano mitään.
Erakko oli istunut ja kuunnellut kaikkea tätä ovensuussa penkin päässä. Siinä hän johti mieleeni muiston vanhan kansan vaatimattomasta sydänmaan isännästä, joka nuorten vieraidensa istuessa ja pitäessä puhetta perällä itse pysytteli pihtipielen tuolilla. Tietystikin hän oli nämä asiat ajatellut syvemmin ja perinpohjaisemmin kuin ne, jotka siinä puhuivat. Se, mikä meille oli hetken keskusteluaine, oli hänelle hengen asia, koko elämän sisällys. Mutta ilme hänen kasvoillaan oli niin kiinteä, kuin kaikki olisi ollut hänelle uutta, niinkuin hän vasta nyt ensi kerran olisi näitä kuullut. Vai oliko se vain ilmausta siitä, että hän iloitsi saadessaan vastakaikua omille mielipiteilleen?
Tuon tuostakin hän vaihtoi paikkaa, aiheettomasti, niinkuin olisi tahtonut saada sanotuksi jotakin, mutta ei rohjennut.
—Näin me puhumme ettekä te, isä, sano mitään, sanoin uudelleen.—
Kuinka te ajattelette sen kaiken toteutettavaksi?
—Täytyy vain uskoa, ja täytyy rukoilla madonnalta, että se toteutuisi, niin se toteutuu.
Se tuli hänen kaikkein sisimmästään, oli vilpitön ja välitön purkaus.
—Tahdotteko sillä sanoa, isä, että rauhanaate voi toteutua vasta sitten, kun vaatimus siitä on muuttunut meissä uskonnolliseksi velvoitukseksi?
—Sitä minä juuri—ja että kaikkien kirkkojen on tultava rauhan temppeleiksi—jokaisessa kirkossa tulee olla alttari rauhan madonnalle —vasta sitten, kun kaikissa kirkoissa rukoillaan ja saarnataan, että tuhatvuotinen rauhan valtakunta tulkoon … koska kristinusko sen vaatii … siksi, että…