—Mutta voihan vielä tulla aika.
—Se ei tule, koska ei jo tullut.
Hän kantoi sen ylös majalle, niinkuin isä hukkuneen lapsensa, verhosi sen siellä vaatteeseen ja asetti nurkkaan vastapäätä takkaa. Sen tehtyään hän ryhtyi tavallisiin askareihinsa, lypsi ja ruokki elukkansa, viritti valkean ja toi minulle ruokaa, mutta ei itse siihen koskenut.
Ryhdyin lukemaan lehtiä, joita olin ehtinyt ostaa joitakuita alhaalla laaksossa. Hänkin otti yhden, koetti lukea, mutta jätti sen samassa. Samoin toisen ja kolmannen. Hänessä kaivoi ja jäyti. Ajattelin, että hänen mielialansa ja menettelynsä ylös tultaessa oli ollut hetken heikkoutta. Ehkä se oli vain pettymyksen ensi tuska, joka oli saanut hänet kieltämään uskonsa. Hän ehkä sen katuu ja vie huomenna madonnansa takaisin.
Hän on siirtynyt lähemmä tulta. Hänen ennen pehmoiset, hyväntahtoiset, melkein lapselliset kasvonsa ovat käyneet kireiksi niinkuin ankaran vanhan vaimon. Hänen suupielissään revähtää esiin katkera piirre. Silmissä on terävä, rasittunut kiilto. Yht'äkkiä hän puhkeaa:
—Juhlavaatteissa he menevät kirkkoon, naiset ja lapsetkin, kostuttamaan otsansa pyhällä vihkivedellä, rukoilemaan Jumalaa, että hän antaisi menestystä aseille…
Oltuaan hetken vaiti hän puhkesi taas:
—Ne eivät voi uskoa, että Jumala on yksi, koska kaikki rukoilevat häneltä apua toisiaan vastaan. Koska voivat sen tehdä, täytyy heidän uskoa, että heillä jokaisella on oma erikoinen jumalansa… Jos he uskoisivat, että Jumala on kaikilla sama, eivät he uskaltaisi, toinen toisella puolen rajan, polvistua sen yhteisen Jumalan eteen… Veli ei uskaltaisi pyytää isältä apua veljensä, hänen toisen poikansa, surmaamiseen… He eivät usko, että isä taivaassa on kaikkien yhteisen isä… Ehkei hän olekaan…
Edelleen hän ajatteli ääneen, lomaan aina vaieten:
—Narri, joka uskoin ja uskottelin muille, että ihmishenki on pyhä, että suurin rikos on tappaa … että ihmishenkeä ei saa ottaa kukaan muu kuin Jumala, joka on sen antanut… Narri, minä, joka pystytin rauhanmadonnan alttarin niille, joista tappaminen on suurin hyve, pyhin velvollisuus!