—… Se on surkea harha, että ihmiset muka ovat omaksuneet kristinopin. Ne eivät ole edes koettaneetkaan toteuttaa sitä täällä maan päällä. Paratiisissa oli rauha. Mutta jo ensimmäisessä perheessä veli surmasi veljen.
Hänen näytti täytyvän saada se sanotuksi. Suurella vaivalla hän oli saanut sen puserretuksi esiin. Useat kerrat pyyhki hän hikeä otsaltaan, ennenkuin löysi sanat. Hän nousi, mutta jäi hetkeksi katsomaan minuun ovensuusta, silmissä ilme, jossa oli kuin kysymystä, rukousta ja odotusta. Sitten hän meni.
Olisiko minun ehkä pitänyt kutsua hänet takaisin ja koettaa osoittaa, että hän oli väärässä, että kristinuskon asia ja hänen rauhanasiansa eivät sittenkään olleet kärsineet sitä haaksirikkoa, minkä hän luuli niiden kärsineen … että sodan jälkeen taas tulee rauha, että maailma sitten on sen aatteelle vain sitä alttiimpi … että kristinopin totuudet kyllä jo hallitsevat ja ovat aina hallinneet maailmaa … että pitää vain, kaikesta huolimatta, työskennellä sen hyväksi, painaa aura syvemmälle vastaisten kylvöjen ja satojen toivossa? Oliko hänen avuton katseensa, sanojen jyrkkyydestä huolimatta, pyytänyt minulta apua ja tukea? Olivatko hänen sanansa olleet liioiteltuja vain sitä varten, että minä ne sitä voimakkaammin ja vakuuttavammin kumoaisin?
En kuitenkaan voinut tehdä mitään saadakseni hänet vakuutetuksi. Oma viikon vanha uusi uskoni rauhaan ja maailman erinomaisuuteen ja kaikkeen siihen oli mennyt samaa tietä kuin hänenkin. Ja enemmän kuin mikään oli hänen oma epäilyksensä nyt juuri sitä repinyt. Uskoni lippu oli riistetty riu'ustaan niin perin pohjin, ettei siitä ollut edes riekaleita jälellä. Hän oli oikeassa kaikessa, mitä oli sanonut. Hänen purkauksensa oli juuri sitä, minkä täytyy purkautua sen rinnasta, joka on täydellisesti pettynyt. Ja hyvä, että petytään. Tätä maailmaa ei saa haaveilla paremmaksi, kuin se on. Saakaamme silmämme auki ja oppikaamme näkemään todellisuus semmoisena, kuin se on. Oppi on ihana ja oikea, mutta ihmiset eivät ole sitä koskaan omaksuneet. Se ei ole toteutunut eikä ole toteutettavissa. Juuri niin, kuin hän sen itse sanoi. Jos kristinoppi on rakkautta ja rauhaa, ei se ole sovitettavissa tämän maailman menoon. Sen keinot eivät riitä viemään meitä mihinkään luvattuun maahan. Jahven oppi vei tunnustajansa heidän luvattuun maahansa. Mutta hänen ehtonaan ja vaatimuksenaan olikin, että heidän oli hävitettävä tieltään kaikki muut kansat, vaimot ja lapsetkin, jopa joskus elukatkin. Niinkuin turkkilaiset tekevät vielä tänäkin päivänä Armeniassa ja muualla. Niinkuin tässä sodassa kristitytkin näkyvät aikovan tehdä. Belgiassa ollaan jo hyvällä alulla. Niinkuin suuret yleensä tekevät pienemmilleen. Kristuksen oppi ei ole käytännöllisesti sovitettavissa tähän pyhään maailmanjärjestykseen. Kansojen välisiin suhteisiin se ei ole painanut heikointakaan leimaansa. Maailma ei missään suhteessa, silloin kun oikein kovalle ottaa, koskaan kysy, onko sen kristittynä maailmana lupa tehdä niin. Kongresseissa, paraateissa, juhlissa ja jumalanpalveluksissa puhutaan rauhasta ja rakkaudesta; kansojen arkitoiminnalla, pienessä niinkuin suuressakin, on oma erikoisetiikkansa.
Ei niistä nuorista miehistä luultavasti kukaan uskonut mitään siitä, mitä puhui. Se oli sittenkin heillä tilapäistä tunnelmaa, huumausta, ei muuta.
Hän tuli takaisin, istui ja tuijotti tuleen.
… Lieneekö maailmassa mikään sota alkanut tarpeettomammin, itsekkäämmin, räikeämmin? Suurvalta kietoo vuosikymmeniä puristukseensa pientä kansaa, anastaa sen alueita, hakee riitaa ja karkaa sen kimppuun—vielä sittenkin, kun se jo on nöyrtynyt sen eteen maahan maan tasalle. Siitä purkautuu vyyhti: koska yksi, niin toinenkin…
… En näe vähintäkään syytä, miksi tämän olisi täytynyt tapahtua, miksi välejä ei olisi voitu selvittää rauhallista tietä. Mikä iva heistä, kaiken maailman kylmäverisistä, kaukonäköisistä, taitavista, tietävistä!
… Olivat saamassa valmiiksi tämän maailmansa nuo suuret, nerokkaat sivistyskansat—luulivat ainakin—ja olinhan minäkin luullut. Kaikki sen aineelliset, henkiset voimat olivat kytkeytymässä siihen yhteen suureen voimakeskukseen, joka on eurooppalainen kulttuuri, kansainvälisyys, jonka oli luotava, uudistettava, rakennettava maailma entistään ehommaksi … ja sitten menevät ja särkevät juuri sen, katkovat kaikki johdot, lyövät rikki kaikki koneet, panevat kaikki pyörät seisomaan… Ennen hävittivät barbaarit kulttuureja … lienevätkö ne sitä koskaan tehneet, siihen kyenneet? Kulttuurien luojat itse ne kävivät toistensa ja omienkin kulttuuriensa kurkkuun ja kuristivat ne hengiltä, barbaarit tulivat vasta koirina haaskoille.
… Kuka lopulta voittaneekin, kulttuuri ainakin joutuu tappiolle ja saa maksaa kulut. Sitä tässä sodassa hävitetään, jokainen laukaus pirstoo jonkin sen arvoista.