… Joku tuossa kirjoittaa: "Välttämätön, raudankova, maailmanmenoa määräävä laki tähän pakotti. Kansamme on lisääntynyt liiaksi voidakseen tulla toimeen meille pantujen rajojen sisällä. Meidän täytyi murtaa patomme, päästä väljemmille vesille." Se, väljyys, varmasti saavutetaankin. Mitä muutakin saavutettaneen, ainakin saavutetaan se, että taas pitkäksi ajaksi ei tule ahdasta Euroopan mantereella. Liiasta väestä ei tule olemaan vastusta, jos kanuunat ja kuularuiskut edelleen tekevät tehtävänsä. Kaadetaan miljoonia. Tapetaan pois toisia toisten tieltä, harvennetaan metsää. Kansat auttavat toisiaan tämän tarkoitusperän saavuttamiseksi. Nuo tekevät sen palveluksena näille, nämä saman vastapalveluksena noille. Kun taudit ja rutot ja nälkä eivät enää tee tehtäväänsä niinkuin ennen, rupeavat kansat toistensa rutoksi, toistensa näläksi. Se on paljoa mutkattomampi metku ratkaista yhteiskunnalliset pulmat kuin keksiä keinoja, miten elinehtoja olisi parannettava. Rauhanystävätkin tarttuvat miekkaan. Sosialistitkin ovat mukana rakentamassa uutta aikaansa sillä keinoin. Eipäs heitettykään kiväärejä kasaan kasarmien pihoille. Toveri ampuu toverin, niin on tovereita vähemmän toistensa tiellä palkkoja painamassa. Sota se nyt siis rakentaa ihmiskunnan onnea, panee perustusta uusille aikakausille.
—Vaan ette ehkä halua kuulla tätä tämmöistä—vaikenen, jos tahdotte.
—Puhukaa vain! Kuulkoot nämä seinät senkin.
Hän sanoi niin, mutta minä näin, että hänen oli vaikea sitä kuulla. En kuitenkaan voinut olla jatkamatta.
—Teitä siis ehkä huvittaa kuulla, mitä tuossa kirjoittaa sotaisesti innostunut professori. "Kaikkina aikoina on historia antanut loistavia todistuksia siitä, että sodat panevat liikkeelle suunnattomia siveellisiä voimia, avaavat sulkeutuneita sielujen syvyyksiä, vievät elämän mahtavasti kuohuville vesille ja antavat sille sanomattoman suuruuden ja pyhyyden keskellä hätää ja uhreja. Tästä suuruudesta tulee osalliseksi jokaisen yksityisen elämä, jokainen meistä kutsutaan toiminnastaan kohoamaan korkeammalle tasolle ja vapaaehtoisesti täyttämään sen, mitä tämä rauta-aika on oikeutettu vaatimaan meiltä kaikilta."—Niin ne puhuvat ne, jotka näkevät suuresti ja tuntevat syvästi ja voimakkaasti. Ja paperitraktaatit revitään ja tuomiokirkkoja pommitetaan ja vallihautoja kaivetaan peltoihin, puutarhoihin, jopa vainajien asumuksiinkin. Me vanhat, tunneherkät miehet täällä maailman ullakolla, rauhoittukaamme, nukkukaamme tyynesti yömme ja herätkäämme uuteen aamuun! Vanha uskomme on meiltä otettu, mutta meille annetaan sijaan uusi ja ehompi. Haaveemme paremmasta maailmasta ja täydellisemmästä ihmiskunnasta on toteutumassa. Pyhä maailmanjärjestys on jo pantu täytäntöön siinä järjestyksessä ja kurissa, jolla sota toimii ja jonka se jättää jälkeensä tuleville polville. Suuret, älykkäät sivistyskansat ovat päättäneet yhdellä pikaisella otteella päästä tätä tietä onnensa perille. He ovat siihen vuosikymmeniä varustautuneet. Se on ollut heillä aatteellisesti valmistettu, tieteellisesti harkittu suunnitelma. Heidän pyhin innostuksensa, heidän terävin järkensä, heidän ammatillisin kykynsä ovat olleet siinä mukana sitä aikaansaamassa. Mielet on aikoja sitten muokattu, jänteet ja lihakset harjoitettu. Se on tapahtunut kaikki maailmanrauhan merkeissä. Se on sitä, jota eurooppalaisen sivistyksen korkein saavutus, sen 42-senttinen ämyri nyt julistaa maailmalle. Sen ääni se nyt angeluskellojen äänenä tällä hetkellä soi yli Euroopan, lännestä itään, yli aavikoiden, vuorelta vuorelle, vieden tulevan taivaan sanomaa maasta maahan, sekaantuen kellareissa piilevien ihmisten uniin, opettaen heitä käsittämään onnensa ehdot, muistuttaen heitä siitä jumalasta, jota nyt on palveltava.
—Niinpä niin…
—Viekää, ystäväni, madonna ja hänen lapsensa takaisin tuonne ulos kuuntelemaan ajan enkelikuoroa! Älkää asettako häntä entiseen paikkaansa, pikku komeroon, mistä näkyy vain viaton vaatimaton laakso, vaan nouskaa hänen kanssaan korkeuksiin, korppikotkan huipulle, josta hän voi seurata tapahtumia kaikilla näyttämöillä, jonne ei kuulu kaatuvien valitushuutoja, ainoastaan kumea, komea ammunta heidän kunniakseen!
—Eihän…
—Koska rauhanmadonnanne teidät petti, tehkää hänestä sodan madonna! Siellä tulee häntä ehkä pian tervehtimään ilmalaivaritari, ehkä joku heistä, jotka antoivat hänelle edelweissuhrinsa—pyytämään häneltä, hyvien ilmojen antajalta, suopeita tuulia ja hyvää onnea retkelleen. Palatessaan pudottamasta pommeja sairaaloihin tai jossakin kirkkopuistossa leikkivään lapsilaumaan tuolla alhaalla lakeudella hän yli liitäessään muistaa häntä kukkasuhrilla kiitokseksi hyvin suoritetusta, onnistuneesta retkestään.
Koetin taas lukea, mutta minua äitelöitti kaikki, mitä luin, varsinkin kaikki syytökset, puolustukset ja selitykset. Tämä sota oli minusta itsensä alkupahan ilmaus, joka ei enää ole millään ihmisvoimalla poistettavissa, koska innostusta siihen ilmeni kansojen parhaissakin. Oikeuden ja rauhan jumala näytti maailman alusta alkaen tehneen turhaa työtä sen poistamiseksi. Ei näyttänyt olevan mitään, joka voisi saada minut vakuutetuksi siitä, että maailmanmeno enää on muutettavissa.