Punnittuaan tavarat nosteli pehtori ne matalapyöräisille kärryille ja työnsi ovesta ulos. Tuimasti työnsi eikä katsonut sivulleen, vaikk' olisi kuka allekin jäänyt. Matti olikin vähällä jäädä, mutta ei häntä pehtori sittenkään huomannut… Ei Matti olisi pehtorista luullut tulevan noin mahtavata miestä…
—Kohta se tulee, sanoi nyt Ville, ja siitä sanasta tuli Matille ja
Liisalle kiire.
—Hyvänen aika!—tuota—ihanko paikalla?…
—Puolen tunnin päästä on tässä … nyt pitäisi jo maksaa kyytiraha…
—Kyytiraha … niin … tuota … paljonko sitä olikaan kyytirahaa?
—Markka.
—Vai markka … mitenkä se on? … lähdetäänkö me Liisa?
—En minä häntä tiedä … tässä kiireessä … markkahan siitä … eiköhän lähdetä … vaan en minä tiedä…
—Lähdetään nyt vain … pitäähän sitä siinäkin!
—Eikö se Ville lähtisi mukaan?