—Rovasti olisi niin hyvä ja ottaisi kahvia, sanoo piian ääni selän takana.
—Panehan sinne pöydälle.—Kes—kes! nyt se taas, nyt se taas—eläpäs, eipä tamma annakaan! … eikö se ole Korventaustan Matin tamma?
—Sen kai se lie, kosk' on itse Matti kyökissä … kuuluisi olevan asiata rovastille.
—Käske sen tulla tänne … mitähän sill' on asiaa?
—En kysynyt.
—Taitaa olla jyväin maksussa, kosk' on säkkejä reessä … sano, että tulee ulko-oven kautta.
Rovasti istuutuu keinutuoliinsa, panee piippunsa lattialle pöydän jalkaa vasten pystyyn ja rupeaa juomaan kahviansa. Mutta aina hän vähän väliin ojentautuu taapäin, jotta näkisi harakan ja Matin hevosen.
—Eipä se nyt uskallakaan enää…
Tamma on takajalallaan potkaissut, ja harakka on lentänyt aitan katolle.
Sieltä se nyt surkein mielin alas maahan katselee.
Matti jo kolistelee porstuassa.