—Niin käydäkö kuulemassa? … onhan sinne vähän pitkänlainen matka.
—Eihän se niin kovin pitkä … pari peninkulmaa meidän kirkolta…
—Milloinka sinne mentäisiin?
—Vaikka juhannuspyhiksi…
—Entäs lehmä?
—Saisithan sinä sieltä Valkeiskylältä hakea jonkun joutoakan tänne sitä siksi aikaa hoitamaan.
Eikähän Liisalla ollut sitä asiaa vastaan sen enempää, jos kerran saisi jonkun kotimiehen ottaa, ettei lehmäraukka lypsämättä jäisi… Saisihan tuota kerran koettaa sitäkin, että käy vieraankin pitäjän pappia kuulemassa, ennenkuin kuolee … ainahan niitä oman pitäjän pappeja saa kuulla … ja jos tuosta jotain apua lähtisi syntiselle ihmiselle…
* * * * *
Ja niin olivat juhannuslauantaina Matti ja Liisa lähdössä Lapinlahden kirkolle parempilahjaista pappia kuulemaan.
—Alahan mennä … kyllä minä tulen! huusi Liisa Matille, kun Matti seisoi kartanolla ja odotti. Liisalla oli vielä jotain sanottavata, mitä lie ollut, sille kotimiehelle, joka oli Valkeiskylältä haettuna taloa vartioimaan.