Maantielle päästyä tienhaarassa, jossa virstapylvään juuressa oli lumireki kesäteloillaan, oli toinen lepopaikka. Ojan laidalle laskeutui Liisa, mutta Matti istuutui lumireen siiven nenälle.
—Siinä se on lumireki, sanoi Liisa.—Rautatiellä se on kanssa lumireki.
—Ne on silläkin tiellä lumirekensä niinkuin muillakin valtateillä.
—No, eipähän ilman … vaan ei sitä rautatien lumirekeä hevoset vedä.
—No mikäs?
—Ruustinna sanoi sen masinan sitäkin vetävän…
—Se kai se jaksaa, joll' on vettä kulkiessaan seitsemän hevosen voimat.
—Vaan välistä kuuluu tarttuvan hankeen sekin kiinni, ettei pääse tikahtamaankaan, vaikka mitä tekisi, kun oikein kujateille pyryttää…
—Ähäh! vai pitää senkin äytärin seisottua?… Entäs mitenkä se sitten irti pääsee?
—Ka, kun en tullut sitä kysyneeksi.